MISTÄ ON PIHATONPITÄJÄN UNELMAT TEHTY?
Hakekasoista, pitävistä pohjista, hiekattomista ruokintapaikoista, lämmitettävistä vesiastioista sekä tuhdeista oviverhoista, jotka pitävät talven tuulet tallista loitolla. Niistä on pihatonpitäjän syksyiset unelmat tehty.
(Ja kyllä muutama uusi ja kimalteleva satulahuopakin ois yhä ihan kiva).
Lystilä siirtyy talviteloille
Pihatonpitäjän pakkaspäivien onni on iso, lämmitettävä vesiastia, joka pitää hevosten juomaveden mukavan sulana ja joka säästää pihaton piiat kylmän veden kanniskelulta – sillä kuten vanha ja viisas pohjalainen isäni totesi: kyllä siinä äkkiä tulee äitiä ikävä, kun kannat pakkasella hevosille kylmää vettä päivittäin ja rikot juoma-astioista riitettä (ja stressaat öisin, tuleeko hevosten juotua riittävästi).
Niinpä me aloitimme Lystilän talviteloille saaton sillä, että isä tuli työkalujensa kanssa talkoisiin, joissa eristimme Lystilän pakkaspäivien iloksi ison, 1000 litraisen lämmitettävän vesisäiliön, jonka ostin huippupihattonaapureiltani (<3 kiitos teille, tiedätte kyllä ketkä).
Sula vesi vanhin voitehista
Me rakensimme 1000 litraisen vesisäiliömme ympärille kehikon, jonka päälle laitoimme 50 millistä eristettä.
Koko komeus päällystettiin 9 millisellä filmivanerilla, joka istuu mukavasti yhteen vesisäiliön vieressä seisovan, filmivanerista valmistetun Heinätin® Heinäautomaatin kanssa.
1000 litraa millä läträtä
1000 litraisen vesisäiliön sisään on asennettu lämpökaapeli ja sen kylkeen on upotettu 5 litrainen, lämmitettävä uimurikuppi, joka täyttyy kätevästi aina sitä mukaan, kun hevoset juovat.
Nyt Lystilän vesirumba toimii näppärästi niin, että tankkaan säiliön pitkän vesiletkun avulla kerran viikossa ja tytöt saavat siitä juodakseen sulaa ja sopivan lämmintä vettä myös talvipakkasilla – mikä on ähkyherkille hevosille äärettömän tärkeää nestetasapainon ja ruuansulatuselimistön normaalin toiminnan kannalta.
Suojaan talven tuiskuilta
Ennen talven tuloa Lystilän oviaukkojen suojiksi hankittiin myös hevoskeksinnot.fi -verkkokaupasta 3 mm paksut ja 300 mm leveät Polar-oviverhot.
Hevoskeksintöjen Katja kiikutti Polarin kirkkaat ja juuri sopivan tuhdit oviverhot meille 25 metrin rullassa ja ne oli helppo leikellä sopivan pituisiksi paloiksi mattoveitsen avulla.
Helppoa kuin heinänteko
Tilasimme Hevoskeksinnöiltä oviverhojen lisäksi myös oviverhon koukkulistan sekä oviverhojen 30 cm leveät kiinnityslistat, joiden avulla oviverhojen kiinnitys ja siirtely on äärettömän helppoa – mikä onkin äärimmäisen tärkeää Lystin kaltaisen tammuskan kanssa :-).
Annas olla
Lysti on oiva vetohevonen – on suuntana sitten metsä tai järvi. Lysti kun ei yleensä pelkää vieraissa paikoissa eteen tulevia vieraita asioita, vaan ohittaa tai tekee tyynenä tuttavuutta niin ohi lipuvien peurojen, koirien, hiihtäjien, pyöräilijöiden kuin työkoneidenkin kanssa.
Mutta annas olla, jos Lystille tuttuihin juttuihin – kuten vaikkapa vanhaan ja tuttuun maneesiin tai nyt jo tutuksi tulleisiin ovenpieliin – tullaan yhtäkkiä omin luvin tekemään maneesin laajennuksia tai muuten vain muuttelemaan jo tutuiksi tulleita ja turvallisiksi todettuja juttuja.
Näin ollen osasin jo etukäteen arvata, että koko oviaukon levyinen liuta uusia, auringossa epäilyttävästi kimaltelevia oviverhoja olisi Lystille liikaa ja Lystiä täytyy siedättää verhoihin pikkuhiljaa liuska liuskalta.
Hiljaa hyvä tulee
Niinpä me kiinnitimme aluksi yhdet verhot oviaukon molemmin puolin, mutta koska KAKSI kokonaista friisisyöppö-verhoa aiheutti Lystille suurta ahdistusta sekä silmien ja sierainten laajenemista (ja jopa laukkapyräyksiä), niin poistimme toisen verhon ja jätimme sen ainokaisen pilkistämään oven raosta vain pikkuriikkisen.
Näin Lysti saa tehdä rauhassa tuttavuutta oviverhojen kanssa yksi kerrallaan ja me voimme helposti lisäillä ja siirrellä verhoja oviaukkoihin superkätevän kiinnityssysteemin avulla sitä mukaan, kun neidin herkkä sielu niitä sietää.
Ehkä kaikki oviverhot löytävät paikkansa ovien pielistä vielä ennen kuin talven tuiskut laskeutuvat Lystilään <3.
PS. Lystin hiekkakontrollikuvat ovat ensi viikolla. Siitä juttua myöhemmin.
PAINAJAINEN HIEKKATARHASSA
Hiekka, hiesu, hieta, hietikko, santa. Monen hevosenomistajan joka syksyisellä painajaisella on monta nimeä – ja tänä vuonna tuo hevosen mahalle niin murheellinen maalaji kasasi dyyninsä monen hiekattoman vuoden jälkeen jälleen Lystinkin suolistoon.
6 hiekatonta vuotta
Lystiltä löytyi kuusi vuotta sitten tiivis ja massiivinen hiekkakertymä (50 x 20 cm), joka saatiin Viikissä viikon psyllium- ja magnesiumsulfaattiletkutuksilla sulatettua.
Tämän hiekkaepisodin jälkeen Lysti vietti monta hiekan suhteen onnellista vuotta haketarhoissa sekä myös kivituhkapadokassa – mikä viimeksi mainitun kohdalla johtui näin jälkikäteen ajateltuna varmasti siitä, että vanhan tallimme padokahevoset eivät koskaan syöneet kivituhkatarhoissaan, vaan ne otettiin aina sisälle syömään – eli kivituhkan päällä ei makoillut koskaan mitään pupellettavaa.
Lystin akilleen kantapää
Juuri tuo maassa makaava pupellettava on selkeästi ahneen Lystin akilleen kantapää, sillä vaikka vietän Lystilässä paljon aikaa ja lopunkin ajan stalkkaan Lystin ja hänen toverinsa liikkeitä valvontakamerasta lähes 24/7, en ole silti koskaan nähnyt Lystin syömällä syövän hiekkaa.
Lysti ei siis kaiva, ei ahmi, eikä nuole maata, vaan siistinä tyttönä Lyly vain putsaa jokaisen heinälaatikosta ohi lentäneen heinänkorren tip-top-tarkasti turvallaan talteen – ja imuroi samalla kyytityttönä yllättävänkin ison nipun hienoja hiekanjyviä suolistonsa tukkeeksi.
Tarvetta tohtorille
Niinpä Lystin viime aikaiset oireilut (kuten kaasuilu, löysä lanta ja haluttomuus liikkua) huipentuivat tällä viikolla ähkyoireisiin, joiden vuoksi jouduimme kolkuttelemaan jälleen kerran illan pimeydessä Viikin Hevossairaalan ovea – sillä jos Lystin kaltainen Mitä-Tänään-Heti-Syötäisiin-Tamma puristaa turpansa tiukasti kiinni ja sanoo pää riipuksissa EI niin mössölleen kuin myös porkkanallekin, niin silloin tumpelompikin tietää, että tänään on tohtorille tarvetta.
Kerran hiekkahevonen, aina hiekkahevonen
Viikissä talo oli tupaten täynnä hevosia (suokkeja!), joilla oli klipattu kylkiin ”luukut” suoliston ultrausta varten – ja samat kylkiakkunat loihdittiin myös Lystille ja neiti vietti ensimmäisen sairaalayönsä suonensisäisellä nesteytyksellä ja kipulääkityksellä.
Seuraavana aamuna otetut hiekkakuvat vahvistivat sen, mitä jo ultran löydösten perusteella osattiin uumoillakin: Lysti oli ehtinyt imuroida sisuksiinsa 7 x 40 senttisen, kohtalaisen kertymän hiekanjyviä.
Kerran hiekkahevonen, aina siis hiekkahevonen – sen voin nyt jälkiviisaana todeta ja harmitella sitä, etten hakettanut Lystilän ruokintapaikkoja heti alkajaisiksi, vaan annoin kivituhkatarhassa vietetyn vuoden hämätä niin, että kuvittelin, että Lystin turpa hylkii kaikkea hienoa hiekkaa suurempaa maa-ainesta.
Sairaalassa siis mietitytti aikalailla.
Terveisin, YES
Lysti vietti pari päivää Viikissä nautiskellen magnesiumsulfaatilla höystettyä psylliumia, kunnes kännykkään kolahti eilen aamulla viikon paras viesti:
”Hei. Hevosenne vointi on pysynyt hyvänä ja on tänään letkutettu. Voitte hakea sen kotiin. Terveisin, YES”.
Niinpä Lyly lastattiin kamuni uudenkarheaan traileriin (iso kiitos, tiedät kyllä Lady In Pink kuka <3) ja me jatkamme kotosalla psylliumin syöttöä (1 g/elopainokilo/vrk eli Lystin tapauksessa 500 g) viikon verran, huolehdimme juomisesta ja liikuttelemme neitiä kevyesti voinnin mukaan – ja sen jälkeen olisi tarkoitus ottaa uudet kontrollikuvat.
Havuja perkele!
Heti kotiin päästyämme vuorasin Lystilän heinälaatikoiden ympäristöt ensiapuna havuilla, ettei neiti pääsisi imuroimaan hiekkaa toisesta päästä sisään samaan aikaan, kun sitä yritetään epätoivoisesti saada toisesta päästä psylliumin avulla ulos.
(Toim. huom. Toivottavasti tytöt eivät nyt keksi seuraavaksi kehittää ähkyä liiallisesta havujen ahmimisesta… Hevosten kanssa kun kaikki on mahdollista).
Tänään Lystilän pihaan pärähti kuorma-auto, joka kippasi meille lastin sahalta tuotua haketta. Tämä kasan pitäisi riittää reilusti kaikkien ruokintapaikkojen haketukseen ja vähentää näin hiekan imurointia.
Hyvistä yöunista ja puhtaista hiekkakuvista haaveillen,
<3:llä J
KUN MUL LYSTILÄ ON
”Mun mielestä tää Lysti-juttu alkaa mennä nyt vähän yli: Se vie kaiken teidän ajan ja kaikki m-e-i-d-ä-n rahat”, totesi 16-vuotias Vilja-tyttöni, kun Lystilän avajaiset ja hevosten muutto lähenivät, ja tahti tallin työmaalla kiihtyi.
Pieteetillä täryytelty
Voi sitä kesäkuista lystin päivää, kun eräs kuormuri käänsi lakeuksilla nuppinsa kohti etelää vievää tietä ja poimi kyytiinsä reilun kolmen metrin levyisen ja vajaan seitsemän metrin pituisen, puupinnalla olevan pirtin, jonka alle jäävää tasaista ja tiivistä hiekkapetiä oli Espoossa täryytelty ja vaateroitu pieteetillä – sillä perustukset ovat kriittisen tärkeä osa rakennusta, ja se mikä talon tai tallin alle jää, se talon tai tallin alla on – ja sitä on vaikea myöhemmin parannella.
Rakkaudella rakennettu
Kun torppa oli saatu nostettua korkeaksi kasatun hiekkapetinsä päälle, oli aika rakentaa talliin vievä ramppi.
Puusta tai vanerista tehty ramppi tuntui liian liukkaalta ja riskaapelilta vaihtoehdolta, kun talli on nostettu tontin poikki valuvien vesien takia tarkoituksella niin korkealle. Niinpä päädyimme kyhäämään kivistä, harkoista, sorasta ja vanhoista sähkötolpista sekä ratapölkyistä loivaportaisen sorarampin, jota pitkin jalkavaivaisenkin hevosen on mahdollisimman helppo ja turvallinen nousta talliin ja takaisin.
Siistejä sisähommia
Sorahommien (ja onneksi VAIN yhden murtuneen sormen) jälkeen oli aika siirtyä siisteihin sisähommiin.
Tallirakennuksessa on viiden sentin paksuinen, kaksinkertainen puulattia, jonka pintaan sivelin suojaksi mäntytärpätilla ohennettua puutervaa.
Uusi elämä vanhoille kumimatoille
Tervauksen jälkeen puulattian päälle laitettiin vielä suojaksi kahden sentin paksuista (ja järjettömän painavaa) käytöstä poistettua kuljetinmattoa.
Kumimatot leikattiin millilleen passeleiksi paloiksi ja saumattiin tiiviisti toisiinsa. Toiveena on, että saumat kestävät hyvin kosteutta sekä pakkasta, ja suojaavat puulattiaa, sillä kuten rakennusvaiheessa jo arvasimmekin: tytöt kyllä tuppaavat käyttämään tallirakennusta toilettinaan.
Tallin sisäseinissä luotin muovittomaan ja hengittävään Uulaan: puuseinät saivat suojakseen Uulan pehmeän harmaan ja helposti levittyvän Öljykuullon (sävy Kallio).
Tallin ikkunapuut ja ovien karmit käsittelin Uulan valkoisella Ovi- ja ikkunamaalilla. Ne raikastavat tallin tummanpuhuvaa ilmettä, josta ei jokainen turvehiukkanen erotu.
Väriä pintaan
Sisähommien jälkeen oli aika kantaa telat ja pensselit auringon alle ja pistää tallin ulkopinnat koreiksi. Tallin ulkoseiniin valitsin tutun ja turvallisen luonnontuotteen eli Uulan perinteisen keittomaalin, joka peitti pinnat kauniisti jo kerta sivelyllä.
Myrkytön, luonnollisista raaka-aineista valmistettu keittomaali (sävy Falunpunainen) tuntui varmimmalta vaihtoehdolta tallin ulkopinnoille: se hengittää ja on turvallinen myös maistella.
Tallin ulko-ovet siveltiin mustiksi pellavamaalilla.
Ryhtiä ja suojaa
Koko komeuden kruunasi Kosken metallin huikean hienot, säänkestävästä alumiiniseoksesta valmistetut Kikka-ovikatokset, jotka maalasin ovien tapaan mustiksi metallimaalilla.
Särmikkäät ovikatokset tuovat tallin ulkonäköön ryhtiä, ja ne ovat osoittautuneet myös käytännöllisiksi: ne suojaavat ja pitävät sateen loitolla ovien edustalta.
Täällä on tyttöjen toivottavasti lysti olla <3.
TÄÄL ON LYSTIN LYSTI OLLA
Siirtotallin alle hiekkapeti, hiekkapetiin kalliomurske (0-16 vai 0-32), hiekkapedin päälle parrut – vai riittääkö lankut? Lystin uuteen pihattoon tulevien parrujen leveyksiä ja sorakokoja surffaillessani tein havainnon, ettei tämä homma todellakaan ole enää Vain Just Dressagea.
Tallissa ja pihatossa on puolensa – niin hevosen kuin omistajan kannalta. Mutta koska Lystilläni on lievää astmaa ja nivelrikkoa, on ajatus pihatosta kytenyt mielessäni jo pitkään, ja pihaton hyvät puolet – kuten aukoton ilmanvaihto ja jatkuva pieni liike – ovat alkaneet painaa vaakakupissa vuosi vuodelta enemmän.
Kun aika on
Niinpä tein viime talvena päätöksen, että kesän jälkeen luovun tietyistä täyshoitotallin tuomista mukavuuksista (kuten lämpö, valo ja karsinoiden päissä olevat kultaiset nupit) ja teen Lystille oman, kahden hevosen pihaton, jonne neiti voi siirtyä elo-syyskuussa laidunkauden päätteeksi – toivottavasti kivan kaverin kera. Eli vink vink ja ping ping: paikka sopivasti lihavalle ja leppoisalle karvakaverille on yhä tarjolla.
Elo-syyskuu on muutenkin hyvä aika muuttaa tallista pihattoon, sillä hevoset on tärkeää siirtää pihattoon hyvissä ajoin ennen kovien pakkasten tuloa. Hevosen sopeutuminen kylmään elinympäristöön kun kestää muutamia viikkoja – mistä syystä tallissa elellyttä hevosta ei ole hyvä viedä pihattoon kesken talven, eikä talvi myöskään ole paras aika siirtää pihatossa pidettyä hevosta talliin, sillä tallissa se voi kokea lämpöstressiä.
Kun itse tekee, niin saa mitä tekee
Toki mietin pihaton kohdalla myös helpompaa (ja halvempaa) vaihtoehtoa – eli sitä, että Lysti olisi siirtynyt jonnekin toisaalle johonkin valmiiseen pihattoon, mutta kun oman oloista vaihtoehtoa ei löytynyt lähietäisyydeltä, niin tuntui, että paras ratkaisu on se, että loihdimme Lystille omat tilukset tallille, jossa se on asustellut jo vuodesta 2013.
Näin herkästi stressaavan Lystin elinympäristö ei muutu täysin ja myös minä saan pitää kaikki tutut hoodit ja tärkeiksi tulleet tallisiskot. Ja lisäksi voin räätälöidä kaikki Lystin matalasokeriset menyyt, aukottomat ilmanvaihdot ja tarhojen Ei-Itseään-Syömään-Houkuttelevat pohjat niin, että ne on viilattu Lystin tarpeisiin ilman, että suuren tallin tarvitsee taipua erityiskarvalapseni (tai hänen omistajansa :-)) vaatimuksiin.
Jatkossa siis Lystin pitoon pätee vanha sanonta:
Kun itse tekee, niin saa mitä tekee :-).
Oppi nro 1: Sorakoolla on väliä
Lystilä on uusi, valmiiksi rakennettu siirtotalli, joten ennen sen tontille tuontia me kyhäsimme sen alle sopivan tiiviin ja tasaisen hiekkapedin, jota ei valumavedet nakerra.
Paras sorakoko siirtotallin alle tulevaan hiekkapetiin on 0-32 – ja voin kertoa, että kun olet kerran saanut tallin pihaan täysperävaunullisen väärän kokoista soraa, niin opit olemaan tarkkana, ettet enää toista kertaa saa tallin pihaan täysperävaunullista vääränkokoista soraa :-).
Meidän talkooporukaltamme hiekkapedin kokoaminen, vaaterointi ja täryytys sujui alkuhärdellien – eli vääränlaisen soratoimituksen – jälkeen kuin valssi, kun vuokrasimme pitkän vatupassin ja näppärän maantiivistäjän Suomen Konetuotteelta.
Suomen Konetuote Oy myy ja vuokraa rakennusalan pienkoneita ja laitteita, ja he jopa toivat ja veivät vuokravempaimet tontille, mikä helpotti työn etenemistä huomattavasti.
Me laitoimme valmiiksi täryytetyn, tasaisen hiekkapedin päälle betonilaatat ja betonilaattojen päälle bitumikaistat, jotka estävät kapilaarisen kosteuden siirtymisen tallin puurakenteisiin. Bitumikaistojen päälle laitoimme siirtotallin rakentajan suosituksesta vielä 10 x 10 senttiset kestopuu-parrut.
Tämän hiekkakakun päälle on Lystilän (toivottavasti) hyvä tulla! <3
#Kun mul Lysti on #Sulle kannan kaiken vaikket mitään pyydä
Mikä ihmeen O.T.E?
Tanja Kannela on O.T.E-hieronnan kehittäjä, joka on hoitanut monta suohon uponnutta ja ympäri mennyttä hummaan kuntoon hädän hetkellä. Mutta mistä O.T.E-käsittelyssä on kysymys ja mitä hyötyä siitä on hevoselle? Sitä pohditaan ”Mitä hoitoa saisi hummalle olla?” -juttusarjan toisessa osiossa.
Kun Tanja Taikanäppi Kannela ja hänen opetuslapsensa eli O.T.E Pro Equine -kurssin oppilaat asettavat kätensä Lystin turkille ja alkavat skannata kehoa kohta kohdalta läpi, Lysti rauhoittuu, turpa alkaa vispata (Lystin tavaramerkki), pää pilkkiä – ja kinkkisimmässä kohdassa eli vasemmassa etujalassa myös poskilihakset nykiä.
Kyllä keho kertoo
”Hevosen kehoon taltioituu koko sen elämä: kaikki sen kireydet, vammat, iskut, traumat ja kivut ovat lihaskalvoissa eli faskioissa nähtävissä ja käsin tunnettavissa”, kertoo Tanja.
”Reagoi, kireä koko jalka…”. Jokainen O.T.E-opiskelija kirjaa ja värittää löydöksensä Lystin rakennekuvaan. ”Mitä pahempi vamma, sitä intensiivisempi punainen väri”, jatkaa Tanja.
Lystin rakennekuvaan ei enää onneksi värity voimakkaan punaisia kohtia, mutta edelleen keho kertoo viime kesänä tapahtuneesta tapaturmasta, jonka seurauksena Lystin vasen etukavio hajosi.
Maastossa tapahtuneen haaverin jälkijäristyksiä on tutkittu ja hoidettu viimeisen puolen vuoden aikana niin eläinlääkärin, sairaskengittäjän, lämpökameran, huippukylmääjän kuin myös Tanjan Taikanäppien avulla.
”Kovassa vauhdissa tapahtuneen tapaturman vauriot eivät rajoitu kavioon tai edes jalan alaosaan, vaan ne tuntuvat ylhäällä niskan ja kaulan lihaskalvoissa asti vielä tänäkin päivänä, sillä hevosen ihon alla kaikki on yhteydessä toisiinsa”, Tanja toteaa.
Kuva: TherMidas VET
Mikä faskia, mikä O.T.E?
Kaikki mitä hevosella on ihon alla, on faskioiden eli lihaskalvojen peittämää. ”Faskia on kolmiulotteinen, hämähäkinseittimäinen verkosto, joka viestittää, suojaa ja yhdistää kaikki kehon kudokset ja elimet toisiinsa ja pitää elimistön ”kasassa”, valottaa Tanja.
O.T.E-käsittelyssä tunnustellaan ja aistitaan käsin lihasten päällä ja väleissä kulkevien lihaskalvojen tuntumaa – niiden nestetasapainoa, vaurioita sekä kipuviestejä.
”O.T.E-hoidossa käytettävä faskiavenytystekniikka mahdollistaa lihaskalvojen käsittelyn niin, että hevosen kireät lihaskalvot rentoutuvat ja veren sekä lymfanesteiden kierto vilkastuu”, kertoo Tanja.
Tällöin nesteet lähtevät kiertämään jäyhissä kudoksissa ja hevosen aineenvaihdunta sekä yleisvointi paranee, lihasjännitykset vähenevät, kipu helpottaa ja liikkuminen helpottuu.
Älä tule kuiva faskia, tule kimmoisa faskia
Tanja tuntee lihaskalvojen kunnon taikanäppiensä alla – ja opettaa myös oppilaitaan tuntemaan sen. ”Terve ja hyväkuntoinen faskia on käden alla elastinen ja liukas. Se suojaa lihaksia ja sallii niiden liikkua, laajentua ja toimia tehokkaasti”, kertoo Tanja.
Huonokuntoinen faskia taas tuntuu käden alla nahkealta, liikkumattomalta ja paksuuntuneelta. ”Kireä faskia on liimaantunut lihaksen ympärille kuin liian pieni nakinkuori, joka vetää lihaksen lyttyyn, eikä anna sille tilaa liikkua”, jatkaa Tanja.
Jos siis faskiat eivät toimi kunnolla, eivät lihaksetkaan voi toimia – ja osa lihassupistuksen voimasta jää hyödyntämättä. ”Jos lihaksia ympäröivä verkko ei veny, eivät lihaksetkaan voi venyä – ja seurauksena voi olla erilaisia jumeja, kipuja, jännityksiä, venähdyksiä tai revähdyksiä”, summaa Tanja.
Vesi vanhin voitehista
Faskia rakentuu liima-aineista. Siksi niiden joustamattomuuteen löytyy Tanjan mukaan yksinkertainen selitys: kuivuus. ”Joustavat ja hyvin nesteytetyt faskiat liukuvat sulavasti vastakkain kuin liukkaat sipulirenkaat”, kertoo Tanja.
Jos taas faskioissa ei ole riittävästi nestettä, liima-aines korostuu faskiarakenteessa, eivätkä ne enää liu’u, vaan muuttuvat tahmeiksi ja liimaantuvat kiinni.
Tällainen tilanne voi syntyä vaikkapa lapakuoppien alueella, jos hevosen satula on epäsopiva, eivätkä lavat pääse liikkumaan kunnolla. ”Tällöin nesteen määrä satulan alle jäävissä faskiarakenteissa vähenee ja lihaskalvot kiristyvät ja liimaantuvat kiinni, jolloin alla olevat lihaksetkaan eivät pääse liikkumaan – ja tuloksena on lihasten kipeytyminen ja heikkeneminen”, Tanja toteaa.
O.T.E avaa, ei revi
O.T.E-hoito on lempeä ja kivuton – mutta samalla tehokas – hoitomuoto. ”O.T.E-käsittelyssä mennään käsin kireän ja kiinni liimaantuneen alueen reunalle, raotetaan sitä ja lasketaan nestekierto alueelle takaisin, jolloin alue avautuu”, kertoo Tanja.
Kun kireä faskia käsitellään O.T.E-hoidolla, se vapautuu ja vapauttaa myös alla olevan litteän ja kovan lihaksen. ”Joskus voi käydä niin, että lihas pullahtaa käsittelyn jälkeen ihan silmissä esiin”, jatkaa Tanja.
Tällaisessa tilanteessa – kuten muutenkin aina O.T.E-hoidon jälkeen – on tärkeä huomioida, että kireiden faskioiden vankina olleissa lihaksissa ei ole vielä voimaa ja ne tarvitsevat aikaa sekä liikeratoja elpyäkseen ja vahvistuakseen.
Faskioiden kultainen viisiö:
Miten voit pitää huolta hevosesi faskioista?
1. Vesi vanhin voitehista
Huolehdi, että hevosesi saa riittävästi nestettä, sillä kuten kaikki muutkin kudokset kehossa, myös faskiat tarvitsevat vettä voiteluaineekseen. Kuiva faskia on kuin kuiva pesusieni: hauras, kova ja helposti murtuva. Kun pesusieni – tai faskia – saa vettä siitä tulee joustava, kimmoisa ja kestävä.
2. Liike on lääke – myös faskioille
Faskian toimivuuden vihollisia ovat kuivuus ja liikkumattomuus. ”Faskiat tarvitsevat pumppaavaa ja dynaamista liikettä voidakseen hyvin, sillä liike lisää kudosten verenkiertoa”, toteaa Tanja.
Treenihommissa kannattaa kuitenkin muistaa maltti ja rakentaa hevoselle reilu ja sopivan vaihteleva treeniohjelma, sillä faskiat voivat myös jäykistyä liian suuren kuormituksen tai samojen, liikaa toistuvien liikkeiden johdosta.
3. Parempi ennemmin kuin myöhemmin
Sopivan lempeillä faskiavenytystekniikoilla voidaan nesteyttää kuivahtamaan päässyttä faskiaverkostoa. Tällöin kivut, tunnottomuus, puutuminen ja lihasjännitykset vähenevät.
Ongelmien ennakointi kannattaa, sillä silloin pienet kireydet ja kivut eivät pääse kumuloitumaan. Esimerkiksi ratsastuskoulujen hevoset kannattaisi Tanjan mielestä tarkistaa ja hoitaa kolmen kerran jaksoissa puolen vuoden välein, sillä ne tekevät niin paljon töitä.
4. Sopivat varusteet on kaiken A ja O
Tanja kertoo törmäävänsä hevosten kanssa useimmiten varusteiden ja kuivumisen aiheuttamiin ongelmiin. ”Hevonen ei voi liikkua optimisti esimerkiksi epäsopivan satulan kanssa, vaan se kipeytyy ja joutuu jännittämään selkäänsä, jolloin nesteen määrä satulan alle jäävissä faskiarakenteissa vähenee”, Tanja toteaa.
5. O.T.E, lepo, vapaalle vie!
O.T.E-käsittelyn jälkeen on tärkeää antaa hevosen uupuneelle keholle aikaa toipua, sillä hoidolla on vaikutettu hevosen syviin lihaksiin ja hitaisiin lihassoluihin.
Hevosta voi siis lähteä hoidon jälkeen taluttamaan maastakäsin, mutta selkään ei kannata laittaa painoa pariin päivään, sillä jos esimerkiksi esiin pullahtaneen trapetsiusiuksen päälle lyödään heti hoidon jälkeen vanha, epäsopiva satula takaisin, niin kaikki hoidon hyödyt haihtuvat savuna ilmaan ja pahimmassa tapauksessa – ja jopa todennäköisesti – selkä kipeytyy.
Kahta ei vaihdeta: toinen on huippukylmä ja toinen on lampaanvilla
Kaksinkertainen ravikuningas Köppinen on juossut uransa aikana rahaa kotiinpäin parin espoolaisomakotitalon verran. Prinsessa Lysti on puolestaan harrasteratsu, joka köpöttelee rahaa kotoa poispäin vuosittain kompaktin henkilöauton verran. On kuitenkin kaksi asiaa, jotka yhdistävät Köpää ja Lystiä: toinen on Cryonic-huippukylmä ja toinen on lampaanvillakääreet.
Jokaisella hevosella on omat akilleen kantapäänsä – ja Köpän kohdalla ne ovat heikot takapolvet. ”Me hankimme Cryonic-huippukylmälaitteen Köpän takapolvien tueksi vuonna 2014, kun Köpä juoksi vielä huipputasolla kilpaa ja voitti ensimmäisen ravikuninkuutensa”, kertoo Köppisen omistaja Kati-Maija Korhonen, joka tekee Cryonic-huippukylmähoitoja myös muille hevosille – kuten Lystille.
Huippukylmän avulla Köpä pysyi kuninkuuskunnossa
Nyt jo ansaittuja eläkepäiviään viettävä Köppinen on raskasrakenteinen suomenhevonen, joka on aina ollut terve jaloistaan. ”Kuninkuustasolla rasitus kuitenkin kasvoi ja alkoi tulla vaivojakin – huipputasolla juokseminen vaatii niin paljon hevoselta”, toteaa Kati-Maija.
Köpän takapolvet alkoivat kiusaamaan aina jossain vaiheessa kautta, eikä tilannetta helpottaneet astutukset, jotka rasittivat polvia entistä enemmän. ”Köpän takapolvia piikiteltiin säännöllisesti kortisonilla pari kertaa vuodessa, kunnes hankimme Cryonic-laitteen – ja piikitykset loppuivat kuin seinään”, jatkaa Kati-Maija.
Vuonna 2017 Köpä kruunattiin uudelleen ravikuninkaaksi – ja Kati-Maijan mielestä se on pitkälle Cryonic-laitteen ansiota.
”Huippukylmä on ehdottomasti paras tapa kylmätä hevosen takapolvia”, sanoo Kati-Maija. ”Sen avulla pystyimme ennaltaehkäisemään ongelmia ja pitämään Köpä huippukunnossa läpi kauden”.
Huippukylmä käynnistää kehon omat hoitomekanismit
Huippukylmä on luonnon oma lääke, jota voi antaa hevoselle ongelmitta vuodesta toiseen. Se ei aiheuta ikäviä sivuoireita, eikä se myöskään tuo taukoja treenaamiseen tai kisaamiseen.
Huippukylmähoito perustuu termoshokkiin, joka saavutetaan jäähdyttämällä hoidettava alue nopeasti puhtaalla ja huippukylmällä (-78,5 °C) hiilidioksidikidesuihkulla, joka käynnistää kehon omat luontaiset hoitomekanismit.
Huippukylmän avulla voidaan lievittää kipua sekä ennaltaehkäistä ja hoitaa vammoja. Se soveltuu hyvin esimerkiksi revähdysten, tulehdusten, ruhjeiden, jännevammojen, haavojen ja hiertymien sekä nivelten hoitoon.
Huippukylmä toimii parhaiten täsmähoitona
”Huippukylmä toimii parhaiten täsmähoitona silloin, kun tiedetään tarkasti, mikä paikka hevosella on kipeä”, sanoo Kati-Maija.
Jos taas omistaja kokee, että hevosella ei ole kaikki kunnossa, mutta oireet ovat epämääräisiä ja ongelmaa on vaikea paikantaa, on viisainta käyttää hevonen ensin eläinlääkärillä, joka tutkii ja hoitaa ongelman asianmukaisella tavalla – kuten tarvittaessa piikittämällä.
”Sen jälkeen huippukylmää voi antaa hevoselle jatkohoitona, ja hoitoja voi jatkaa ennaltaehkäisevinä niin, että parhaassa tapauksessa ongelmakohtaa ei tarvitse enää edes piikitellä”, jatkaa Kati-Maija.
Huippukylmä on oiva kivun taittaja
Lystin akilleen kantapäät ovat löysät takapolvet sekä nivelrikkoiset takavuohiset. Niiden terveyttä on viimeisen vuoden aikana ylläpidetty huippukylmähoidoilla niin, että aina kun Lysti on alkanut vähänkin oireilemaan polviaan tai takavuohisiaan, nivelet on heti huippukylmätty.
Viime talvena esimerkiksi Lystin takapolvet kipeytyivät hankitreeneistä pitkän saikun jälkeen (kyllä, silloin lunta riitti ja myönnän: innostuin liikaa siinä tarpomisesta) niin, että neiti arasteli ja nosteli kipakasti takajalkojaan heti, kun sipaisitkin polvia.
Niin Lystin kipeytyneet takapolvet hoidettiin tiiviillä huippukylmähoitokuurilla, ja kuinka ollakaan: 3 hoitokerran jälkeen kipu kaikkosi ja tilanne rauhoittui, eivätkä takapolvet ole sen jälkeen oireilleet – mutta toki niitä on huippukylmätty ennaltaehkäisevästi aina, kun se on koettu tarpeelliseksi esim. treenimäärän tai rasitusasteen noustua.
Huippukylmää ja lampaanvillan lämpöä neidin nivelille
Huippukylmää on käytetty hyvin tuloksin myös Lystin nivelrikkoisten takavuohisten hoitoon: viime kesänä nivelrikko alkoi taas nostelemaan päätään sen verran, että takavuohiset olivat hieman lämpimät ja turvonneet.
Niin Kati-Maija kävi hoitamassa Lystin takavuohiset 3 kertaa heti oireiden ilmestyttyä, ja kas: laidunlepo sekä tiivis huippukylmähoitokuuri avittivat niveliä sen verran, että lievä turvotus ja lämpöily laskivat – kiitos levon, huippukylmän sekä lämpöä ja lanoliinia tuovien lampaankarvakääreiden, jotka jaloissaan Prinsessa Lysti nukkuu nykyään joka yö.
Ja PS. Samat lampaanvillakääreet jaloissaan näkee ravikuninkaan unia Siuntiossa myös ansaituista eläkepäivistään nauttiva Kuningas Köppinen.
LÖYSÄN LANNAN ARVOITUS
Kesän laidunkausi on monen hevosen vatsan parasta aikaa, mutta kun saapuu syys, saapuu myös arki ruokinta-aikoineen, korsirehuineen ja hiekkatarhoineen – sekä usein myös löysine lantakasoineen. Mutta mistä kaikista tekijöistä hevosen löysävatsaisuus voi johtua ja mitä hevosenomistaja voi yrittää asialle tehdä? Näihin kysymyksiin antaa meille vastauksia hevosten ravintoterapeutti, Edison’s Equine Nutrionin Eira Ney.
Löysävatsaisuus voi olla monen tekijän summa
Jokainen hevonen on yksilö ja syyt vatsaongelmien taustoilla ovat erilaiset, joten ei ole olemassa yhtä ja ainoaa hoitokaavaa, jota noudattamalla kaikkien hevosten vatsat muuttuisivat paremmiksi – eikä kai sellaista yksikään hevosenomistaja oletakaan, sillä kyllähän meistä jokainen jo tietää, ettei tämä maailma pyöri niin, että jokaiseen satula- ja kakkaongelmaan löytyy ratkaisu yhdellä purkilla tai visiitillä – sehän olisi aivan liian helppoa ja halpaa.
”Hevosen löysävatsaisuus voi johtua monesta tekijästä – ja usein myös monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta”, Edison’s Equine Nutrionin Eira Ney sanoo. Löysävatsaisuus voi liittyä hevosen ympäristöön, kuten säähän tai lämpötilan muutoksiin, likaisiin ruokinta-ja juoma-astioihin tai stressiin, joka voi aiheutua esimerkiksi yksinolosta, laumadynamiikasta, kilpailuista tai vaikkapa (kääk!) omistajasta. Tai se voi johtua ruokinnasta, kuten hevoselle sopimattomasta korsirehusta, toimimattomasta ruokintarytmistä, liian nopeista ruokinnan muutoksista, epätasapainoisesta ruokintasuunnitelmasta, puutostiloista, korsirehun tai kuitupitoisuuden vähäisyydestä tai sopimattomista rehuista – unohtamatta tietenkään hevosen terveydentilaa, suoliston hiekka- ja maakertymiä, loisia, mahahaavaa, hampaiden kuntoa ja ylipäätään hevosen kipua sekä siihen liittyvää stressiä, summaa Ney.
Rape-Rautavatsa ja Hellu-Herkkis
Myös hevosten vatsoissa on yksilöllisiä eroja. Kun naapurikarsinan Rape-Rautavatsa tuntuu tuottavan kadehdittavan tasaista tavaraa läpi kauden, niin oman Hellu-Herkkiksen pakki valahtaa hännälle jo pienistäkin muutoksista. ”Jokaisella hevosella on yksilöllinen suolistomikrobistoprofiili, joka reagoi erilaisiin dieetteihin ja ruokinnan muutoksiin eri tavoin”, Ney kertoo.
Jos esimerkiksi tallille tulee uusi heinäerä, joka uppoaa ongelmitta Rape-Rautavatsalle, mutta tuottaa vetisiä ongelmia Hellu-Herkkikselle, niin se voi johtua siitä, että A) Hellu on poikkeuksellisen herkkis tai B) Hellu-Herkkiksen suoliston mikrobikanta on jo valmiiksi niin epätasapainossa, että uuden heinän kohtuullinenkin sokeripitoisuus tai liika kortisuus tai pieni ylimääräinen mikrobitoiminta voi olla liikaa Hellun herkälle suolistolle siinä tilanteessa – ja tuloksena on löysä lanta/ripuli.
Suolisto paranee, kun sille annetaan siihen mahdollisuus
Hevosen ruoansulatuskanavan kunto ja olemassa olevat sairaudet – sekä myös sairaushistoria, kuten ähky-, mahahaava- tai suolistotulehdustausta – vaikuttavat hevosen suoliston kuntoon ja kykyyn sulattaa ravintoa.
Myös hevosen ikä vaikuttaa ”suoliherkkyyteen”: mitä vanhemmaksi hevonen tulee, sitä herkempi se on muutoksille, sillä iän myötä suoliston aktiivisuus laskee, ja rehut sulavat ja imeytyvät suolistoon heikommin. Lisäksi hevosen luonne voi vaikuttaa, sillä herkät hevoset stressaavat enemmän ja näyttävät sen meille usein ruoansulatuskanavan oireiluna.
”Lohduttavaa kuitenkin on, että me pystymme vaikuttamaan ruuansulatuskanavan terveyteen ja toimintaan – ja se paranee kyllä, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Prosessi on kuitenkin pitkä, sillä suoliston mikrobiston uusiutuminen voi viedä kuukausia”, Ney toteaa.
On siis oleellista muistaa, että ripuloiva hevonen on toipilas ja sille tulisi antaa aikaa toipua. ”Krooninen ripuli on hevoselle ja sen elimistölle hyvin raskasta. Siksi pienikin ripulointi tulisi ottaa vakavasti ennen kuin se eskaloituu oikein pahaksi”, Ney sanoo.
Hevoselle kannattaa suunnitella kuntouttava ruokavalio, jonka avulla suoliston mikrobisto saadaan tasapainoon ja tilanne rauhoitettua. Kärsivällisyys on avaintekijä kuntoutuksen onnistumisessa. ”On myös tärkeää poissulkea ja ennaltaehkäistä ripulin syitä, ettei ongelma pääsisi uusiutumaan, sillä jokainen trauma jättää ruuansulatuskanavaan jälkensä ja ongelmat uusiutuvat herkästi, ellei hevosen ruokintaa suunnitella kauaskantoisesti”, Ney summaa.
NYT PUHUU HEVOSEN VATSA
8 vatsaystävällistä vinkkiä
Tee palvelus hevosesi ruoansulatuskanavalle ja huomioi nämä seikat hevosesi ruokavaliota rustatessasi:
1.Laadukas korsirehu on kaiken ruokinnan perusta
Bentoniittisavi, ruokasooda, psyllium, ruokintakalkki, toisen hevosen (kuinka ollakaan) kakka – huolestuneet hevosenomistajat jakavat facessa toisilleen toinen toistaan tehokkaampia lannan kiinteytysvinkkejä, mutta yksi on kuitenkin varma: laadukas korsirehu on kaiken ruokinnan – ja jopa koko hevosen hyvinvoinnin – perusta. Se on tärkein asia hevosen ruokinnassa, eikä sen sopimattomuutta voi korjata yhdelläkään purkilla, eikä purnukalla.
2.Tutki, mitä hevosesi suuhun laitat
”Heinäanalyysi on tärkeä, mutta pelkästään analyysin arvojen tuijottaminen ei kerro meille totuutta rehun soveltuvuudesta, vaan myös sen hygieeninen laatu, viljely- ja säilöntätiedot, sekä ”näppituntuma” eli karkeusaste ovat tärkeitä avaintekijöitä rehun valinnassa”, Ney sanoo. Hyvä heinä tuoksuu hyvältä. Se ei pölyä, eikä siinä ole hometta, hiivaa (eli valkoisia pilkkuja), tummia tai kosteita kohtia, eikä se tunnu lämpimältä. ”Herkkä hevonen reagoi huonolaatuiseen karkearehuun hyvinkin nopeasti ja voimakkaasti”, Ney toteaa.
3.Kuivaa sen olla pitää, sanoo Hellu-Herkkis
Rape-Rautavatsan suolistolle kelpaa todennäköisesti niin kuiva kuin eri tavoin säilötyt karkearehut – oleellisempaa Rapen kohdalla on heinäanalyysin tulokset. Vatsavaivaiselle Hellulle voi sen sijaan olla turvallisempaa syöttää vähäsokerista kuivaheinää niin kauan kunnes vatsa on rauhoittunut. ”Toki voi myös olla, ettei Hellusta ole koskaan säilön syöjäksi, sillä kaikille hevosille säilöheinän säilöntämenetelmän vaikutus karkearehun laatuun ja koostumukseen ei vain yksinkertaisesti sovi”, Ney toteaa. ”Jos siis tiedät, että hevosesi reagoi tiettyihin säilöntämenetelmiin tai -aineisiin negatiivisesti, niin älä ota turhaa riskiä, vaan etsi tilalle hevosellesi optimaalinen karkearehu”, Ney painottaa.
4.Lehtevä – jos silakat ja herkkikset saisivat valita
Heinäanalyysin NDF-arvo kertoo meille näytteen korsiintumisasteesta ja antaa osviittaa karkearehun korjuuajasta, sen kuitupitoisuudesta sekä myös maittavuudesta. ”Yleinen oheistus on, että heinäanalyysin NDF olisi maksimissaan 650”, Ney toteaa.
Rauhallisesti mutustelevalle Rape-Rautavatsalle ei heinän suurikaan kuitupitoisuus ole yleensä ongelma, mutta jos hevosella on vaikeuksia pitää painoaan tai sillä on vikaa hampaissa, on syytä välttää liian kortista heinää. ”Myös herkkävatsaiselle hevoselle olisi hyvä löytää pehmeää ja lehtevää karkearehua, jonka avulla voidaan välttää mekaanista ärsytystä, jota liian korsiintunut karkearehu voi aiheuttaa”, Ney sanoo.
5.Hellun nyrkkisääntö: sokerit alle 100.
Reippaita kärrylenkkejä heittävää Rape-Rautavatsaa eivät sokerit helposti radalta luista, mutta Hellun kaltaisille herkkikselle heinän sokerit ovat kriittinen asia. ”Karkearehu, jossa liukenevien hiilihydraattien pitoisuus on korkea vaikuttaa negatiivisesti ruuansulatuskanavan toimintaan ja häiritsee suoliston mikrobitasapainoa”, Ney sanoo.
Nyrkkisääntö on, että herkän hevosen dieetin sokeripitoisuus tulisi olla 10-12 % – mukaan lukien kaikki rehut, joita Hellulle tarjotaan. ”Toki joidenkin hevosten, kuten monien kylmäveristen, kohdalla tätä lukua on hilattava vieläkin matalammaksi”, Ney kertoo.
6.Riittävän paljon – riittävän usein
Hevosen tulisi saada 1.5-2 kg kuiva-ainekiloa karkearehua per 100 kg elopainoa, sillä hevonen tarvitsee ruuansulatuskanavaan riittävästi rehumassaa, jotta rehuvirtaukset toimisivat oikein. Myös ruokintaväleillä on väliä: optimi olisi, että hevonen saisi korsirehua 3-4 tunnin välein. Ilman jatkuvaa syljen ja ruuan antamaa suojaa, vatsahapot pääsevät korventamaan mahalaukun limakalvoja aiheuttaen lopulta mm. haavaumia, kipua, stressiä – ja ripulia.
”Kun korsirehuruokinta on optimoitu eli hevonen saa riittävän paljon ja riittävän usein laadukasta, sille sopivaa heinää, ollaan ruokinnassa jo pitkällä”, Ney toteaa. ”Sen jälkeen voimme keskittyä mahdolliseen lisäruokintaan”, jatkaa Eira.
7.Kaikki mitä tarvitaan, eikä mitään liikaa
Heinäanalyysiin perustuvan ruokintasuunnitelman avulla voidaan varmistaa, että hevonen saa rehuistaan kaiken mitä se tarvitsee, eikä mitään liikaa. ”Hevosen ruokinnan tulisi olla yksinkertainen, ei liikaa tuotteita, mutta sen tulisi taata hevoselle optimaalinen määrä päivittäin tarvittavia ravintoaineita”, Ney sanoo.
Suosi vatsaystävällisiä tuotteita, ja jos tiedät, että hevosesi ruokinta tulee muuttumaan, niin ota vatsan tueksi esimerkiksi joku suolistoterveyttä tukeva probioottivalmiste, kuten Chia de Gracian Keep Up The Probio.
8.Maltti on valttia ruokalaarilla
”Kaikki hevosen ruokintaan tehtävät muutokset tulisi tehdä mahdollisimman rauhallisesti ja tasaisesti. Se vaatii välillä aikaa, mutta nyrkkisääntönä pidän 2-3 viikon totutusjaksoja”, Ney sanoo.
”Vaikka hevonen olisi kuinka Rape-Rautavatsa, niin teet sen ruoansulatusmikrobistolle palveluksen, kun maltat tehdä totutuksen hiljalleen”, Ney jatkaa.
Heinähommissa totutus uuteen kannattaa tehdä niin, että korvaat vanhaa heinää uudella noin kilon viikossa. ”Heinän laadun muutokset tai karkearehun vaihtaminen liian usein voivat vaikuttaa suoliston mikrobikantaan negatiivisesti, jos mikrobistoprofiili ei pysy muutoksissa mukana. Tämä voi altistaa hevosen niin ripulille kuin myös ähkylle, kaviokuumeelle ja krooniselle suolistotulehdukselle”, Ney toteaa. ”Rauhallinen totutus kantaa pitkälle ja takaa, että hevonen pystyy myös hyödyntämään rehun tehokkaammin”, Ney jatkaa.