hevospihatto

”Mun mielestä tää Lysti-juttu alkaa mennä nyt vähän yli: Se vie kaiken teidän ajan ja kaikki m-e-i-d-ä-n rahat”, totesi 16-vuotias Vilja-tyttöni, kun Lystilän avajaiset ja hevosten muutto lähenivät, ja tahti tallin työmaalla kiihtyi.

Pieteetillä täryytelty

Voi sitä kesäkuista lystin päivää, kun eräs kuormuri käänsi lakeuksilla nuppinsa kohti etelää vievää tietä ja poimi kyytiinsä reilun kolmen metrin levyisen ja vajaan seitsemän metrin pituisen, puupinnalla olevan pirtin, jonka alle jäävää tasaista ja tiivistä hiekkapetiä oli Espoossa täryytelty ja vaateroitu pieteetillä – sillä perustukset ovat kriittisen tärkeä osa rakennusta, ja se mikä talon tai tallin alle jää, se talon tai tallin alla on – ja sitä on vaikea myöhemmin parannella.

Rakkaudella rakennettu

Kun torppa oli saatu nostettua korkeaksi kasatun hiekkapetinsä päälle, oli aika rakentaa talliin vievä ramppi.

Puusta tai vanerista tehty ramppi tuntui liian liukkaalta ja riskaapelilta vaihtoehdolta, kun talli on nostettu tontin poikki valuvien vesien takia tarkoituksella niin korkealle. Niinpä päädyimme kyhäämään kivistä, harkoista, sorasta ja vanhoista sähkötolpista sekä ratapölkyistä loivaportaisen sorarampin, jota pitkin jalkavaivaisenkin hevosen on mahdollisimman helppo ja turvallinen nousta talliin ja takaisin.

Siistejä sisähommia

Sorahommien (ja onneksi VAIN yhden murtuneen sormen) jälkeen oli aika siirtyä siisteihin sisähommiin.

Tallirakennuksessa on viiden sentin paksuinen, kaksinkertainen puulattia, jonka pintaan sivelin suojaksi mäntytärpätilla ohennettua puutervaa.

Uusi elämä vanhoille kumimatoille

Tervauksen jälkeen puulattian päälle laitettiin vielä suojaksi kahden sentin paksuista (ja järjettömän painavaa) käytöstä poistettua kuljetinmattoa.

Kumimatot leikattiin millilleen passeleiksi paloiksi ja saumattiin tiiviisti toisiinsa. Toiveena on, että saumat kestävät hyvin kosteutta sekä pakkasta, ja suojaavat puulattiaa, sillä kuten rakennusvaiheessa jo arvasimmekin: tytöt kyllä tuppaavat käyttämään tallirakennusta toilettinaan.

Tallin sisäseinissä luotin muovittomaan ja hengittävään Uulaan: puuseinät saivat suojakseen Uulan pehmeän harmaan ja helposti levittyvän Öljykuullon (sävy Kallio).

Tallin ikkunapuut ja ovien karmit käsittelin Uulan valkoisella Ovi- ja ikkunamaalilla. Ne raikastavat tallin tummanpuhuvaa ilmettä, josta ei jokainen turvehiukkanen erotu.

Väriä pintaan

Sisähommien jälkeen oli aika kantaa telat ja pensselit auringon alle ja pistää tallin ulkopinnat koreiksi. Tallin ulkoseiniin valitsin tutun ja turvallisen luonnontuotteen eli Uulan perinteisen keittomaalin, joka peitti pinnat kauniisti jo kerta sivelyllä.

Myrkytön, luonnollisista raaka-aineista valmistettu keittomaali (sävy Falunpunainen) tuntui varmimmalta vaihtoehdolta tallin ulkopinnoille: se hengittää ja on turvallinen myös maistella.

Ryhtiä ja suojaa

Koko komeuden kruunasi Kosken metallin huikean hienot, säänkestävästä alumiiniseoksesta valmistetut Kikka-ovikatokset, jotka maalasin ovien tapaan mustiksi metallimaalilla.

Särmikkäät ovikatokset tuovat tallin ulkonäköön ryhtiä, ja ne ovat osoittautuneet myös käytännöllisiksi: ne suojaavat ja pitävät sateen loitolla ovien edustalta.

Täällä on tyttöjen toivottavasti lysti olla <3.