Pihatto

MISTÄ ON PIHATONPITÄJÄN UNELMAT TEHTY?

Hakekasoista, pitävistä pohjista, hiekattomista ruokintapaikoista, lämmitettävistä vesiastioista sekä tuhdeista oviverhoista, jotka pitävät talven tuulet tallista loitolla. Niistä on pihatonpitäjän syksyiset unelmat tehty.

(Ja kyllä muutama uusi ja kimalteleva satulahuopakin ois yhä ihan kiva).

Siis m-i-t-ä täällä nyt taas tapahtuu?!

Lystilä siirtyy talviteloille
Pihatonpitäjän pakkaspäivien onni on iso, lämmitettävä vesiastia, joka pitää hevosten juomaveden mukavan sulana ja joka säästää pihaton piiat kylmän veden kanniskelulta – sillä kuten vanha ja viisas pohjalainen isäni totesi: kyllä siinä äkkiä tulee äitiä ikävä, kun kannat pakkasella hevosille kylmää vettä päivittäin ja rikot juoma-astioista riitettä (ja stressaat öisin, tuleeko hevosten juotua riittävästi).

Niinpä me aloitimme Lystilän talviteloille saaton sillä, että isä tuli työkalujensa kanssa talkoisiin, joissa eristimme Lystilän pakkaspäivien iloksi ison, 1000 litraisen lämmitettävän vesisäiliön, jonka ostin huippupihattonaapureiltani (<3 kiitos teille, tiedätte kyllä ketkä).

Taas täällä talkoillaan.

Sula vesi vanhin voitehista
Me rakensimme 1000 litraisen vesisäiliömme ympärille kehikon, jonka päälle laitoimme 50 millistä eristettä.

Koko komeus päällystettiin 9 millisellä filmivanerilla, joka istuu mukavasti yhteen vesisäiliön vieressä seisovan, filmivanerista valmistetun Heinätin® Heinäautomaatin kanssa.

Kyllä nyt – toivottavasti – kelpaa.

1000 litraa millä läträtä
1000 litraisen vesisäiliön sisään on asennettu lämpökaapeli ja sen kylkeen on upotettu 5 litrainen, lämmitettävä uimurikuppi, joka täyttyy kätevästi aina sitä mukaan, kun hevoset juovat.

Nyt Lystilän vesirumba toimii näppärästi niin, että tankkaan säiliön pitkän vesiletkun avulla kerran viikossa ja tytöt saavat siitä juodakseen sulaa ja sopivan lämmintä vettä myös talvipakkasilla – mikä on ähkyherkille hevosille äärettömän tärkeää nestetasapainon ja ruuansulatuselimistön normaalin toiminnan kannalta.  

Suojaan talven tuiskuilta
Ennen talven tuloa Lystilän oviaukkojen suojiksi hankittiin myös hevoskeksinnot.fi -verkkokaupasta 3 mm paksut ja 300 mm leveät Polar-oviverhot.

Hevoskeksintöjen Katja kiikutti Polarin kirkkaat ja juuri sopivan tuhdit oviverhot meille 25 metrin rullassa ja ne oli helppo leikellä sopivan pituisiksi paloiksi mattoveitsen avulla.

Helppoa kuin heinänteko
Tilasimme Hevoskeksinnöiltä oviverhojen lisäksi myös oviverhon koukkulistan sekä oviverhojen 30 cm leveät kiinnityslistat, joiden avulla oviverhojen kiinnitys ja siirtely on äärettömän helppoa – mikä onkin äärimmäisen tärkeää Lystin kaltaisen tammuskan kanssa :-).

Siistit ja kätevät koukkulistat oli helppo kiinnittää oviaukkojen yläpuolelle.
Tämän helpompaa ei voi oviverhojen kiinnitys olla.

Annas olla
Lysti on oiva vetohevonen – on suuntana sitten metsä tai järvi. Lysti kun ei yleensä pelkää vieraissa paikoissa eteen tulevia vieraita asioita, vaan ohittaa tai tekee tyynenä tuttavuutta niin ohi lipuvien peurojen, koirien, hiihtäjien, pyöräilijöiden kuin työkoneidenkin kanssa.

Mutta annas olla, jos Lystille tuttuihin juttuihin – kuten vaikkapa vanhaan ja tuttuun maneesiin tai nyt jo tutuksi tulleisiin ovenpieliin – tullaan yhtäkkiä omin luvin tekemään maneesin laajennuksia tai muuten vain muuttelemaan jo tutuiksi tulleita ja turvallisiksi todettuja juttuja.

Näin ollen osasin jo etukäteen arvata, että koko oviaukon levyinen liuta uusia, auringossa epäilyttävästi kimaltelevia oviverhoja olisi Lystille liikaa ja Lystiä täytyy siedättää verhoihin pikkuhiljaa liuska liuskalta.

Ei pysty tulla, liian hapokasta.
Pattitilanne – näitä ei voi ylittää, näitä ei voi alittaa, täytyykö oikeasti muka tulla läpi?

Hiljaa hyvä tulee
Niinpä me kiinnitimme aluksi yhdet verhot oviaukon molemmin puolin, mutta koska KAKSI kokonaista friisisyöppö-verhoa aiheutti Lystille suurta ahdistusta sekä silmien ja sierainten laajenemista (ja jopa laukkapyräyksiä), niin poistimme toisen verhon ja jätimme sen ainokaisen pilkistämään oven raosta vain pikkuriikkisen.

Näin Lysti saa tehdä rauhassa tuttavuutta oviverhojen kanssa yksi kerrallaan ja me voimme helposti lisäillä ja siirrellä verhoja oviaukkoihin superkätevän kiinnityssysteemin avulla sitä mukaan, kun neidin herkkä sielu niitä sietää.

Ehkä kaikki oviverhot löytävät paikkansa ovien pielistä vielä ennen kuin talven tuiskut laskeutuvat Lystilään <3.

PS. Lystin hiekkakontrollikuvat ovat ensi viikolla. Siitä juttua myöhemmin.

KUN MUL LYSTILÄ ON

Mun mielestä tää Lysti-juttu alkaa mennä nyt vähän yli: Se vie kaiken teidän ajan ja kaikki m-e-i-d-ä-n rahat”, totesi 16-vuotias Vilja-tyttöni, kun Lystilän avajaiset ja hevosten muutto lähenivät, ja tahti tallin työmaalla kiihtyi.

Here She Comes

Pieteetillä täryytelty

Voi sitä kesäkuista lystin päivää, kun eräs kuormuri käänsi lakeuksilla nuppinsa kohti etelää vievää tietä ja poimi kyytiinsä reilun kolmen metrin levyisen ja vajaan seitsemän metrin pituisen, puupinnalla olevan pirtin, jonka alle jäävää tasaista ja tiivistä hiekkapetiä oli Espoossa täryytelty ja vaateroitu pieteetillä – sillä perustukset ovat kriittisen tärkeä osa rakennusta, ja se mikä talon tai tallin alle jää, se talon tai tallin alla on – ja sitä on vaikea myöhemmin parannella.

Rakkaudella rakennettu

Kun torppa oli saatu nostettua korkeaksi kasatun hiekkapetinsä päälle, oli aika rakentaa talliin vievä ramppi.

Puusta tai vanerista tehty ramppi tuntui liian liukkaalta ja riskaapelilta vaihtoehdolta, kun talli on nostettu tontin poikki valuvien vesien takia tarkoituksella niin korkealle. Niinpä päädyimme kyhäämään kivistä, harkoista, sorasta ja vanhoista sähkötolpista sekä ratapölkyistä loivaportaisen sorarampin, jota pitkin jalkavaivaisenkin hevosen on mahdollisimman helppo ja turvallinen nousta talliin ja takaisin.

Siistejä sisähommia

Sorahommien (ja onneksi VAIN yhden murtuneen sormen) jälkeen oli aika siirtyä siisteihin sisähommiin.

Tallirakennuksessa on viiden sentin paksuinen, kaksinkertainen puulattia, jonka pintaan sivelin suojaksi mäntytärpätilla ohennettua puutervaa.

Pensselitäti ui tervassa.

Uusi elämä vanhoille kumimatoille

Tervauksen jälkeen puulattian päälle laitettiin vielä suojaksi kahden sentin paksuista (ja järjettömän painavaa) käytöstä poistettua kuljetinmattoa.

Kumimatot leikattiin millilleen passeleiksi paloiksi ja saumattiin tiiviisti toisiinsa. Toiveena on, että saumat kestävät hyvin kosteutta sekä pakkasta, ja suojaavat puulattiaa, sillä kuten rakennusvaiheessa jo arvasimmekin: tytöt kyllä tuppaavat käyttämään tallirakennusta toilettinaan.

Tallin sisäseinissä luotin muovittomaan ja hengittävään Uulaan: puuseinät saivat suojakseen Uulan pehmeän harmaan ja helposti levittyvän Öljykuullon (sävy Kallio).

Tallin ikkunapuut ja ovien karmit käsittelin Uulan valkoisella Ovi- ja ikkunamaalilla. Ne raikastavat tallin tummanpuhuvaa ilmettä, josta ei jokainen turvehiukkanen erotu.

Väriä pintaan

Sisähommien jälkeen oli aika kantaa telat ja pensselit auringon alle ja pistää tallin ulkopinnat koreiksi. Tallin ulkoseiniin valitsin tutun ja turvallisen luonnontuotteen eli Uulan perinteisen keittomaalin, joka peitti pinnat kauniisti jo kerta sivelyllä.

Myrkytön, luonnollisista raaka-aineista valmistettu keittomaali (sävy Falunpunainen) tuntui varmimmalta vaihtoehdolta tallin ulkopinnoille: se hengittää ja on turvallinen myös maistella.


Tallin ulko-ovet siveltiin mustiksi pellavamaalilla.

Ryhtiä ja suojaa

Koko komeuden kruunasi Kosken metallin huikean hienot, säänkestävästä alumiiniseoksesta valmistetut Kikka-ovikatokset, jotka maalasin ovien tapaan mustiksi metallimaalilla.

Särmikkäät ovikatokset tuovat tallin ulkonäköön ryhtiä, ja ne ovat osoittautuneet myös käytännöllisiksi: ne suojaavat ja pitävät sateen loitolla ovien edustalta.

Täällä on tyttöjen toivottavasti lysti olla <3.

No on kai tää nyt ihan j-e-e-s.
Ehkä meidän tarhat voisi jo yhdistääkin, kun ängettiin salaa samaan karsinaankin :-).
Iso kiitos Team J&J&J&J – ilman teitä tästä lystikkäästä unelmasta ei olisi tullut totta! <3
Siirry sivun alkuun