MISTÄ ON PIHATONPITÄJÄN UNELMAT TEHTY?
Hakekasoista, pitävistä pohjista, hiekattomista ruokintapaikoista, lämmitettävistä vesiastioista sekä tuhdeista oviverhoista, jotka pitävät talven tuulet tallista loitolla. Niistä on pihatonpitäjän syksyiset unelmat tehty.
(Ja kyllä muutama uusi ja kimalteleva satulahuopakin ois yhä ihan kiva).
Lystilä siirtyy talviteloille
Pihatonpitäjän pakkaspäivien onni on iso, lämmitettävä vesiastia, joka pitää hevosten juomaveden mukavan sulana ja joka säästää pihaton piiat kylmän veden kanniskelulta – sillä kuten vanha ja viisas pohjalainen isäni totesi: kyllä siinä äkkiä tulee äitiä ikävä, kun kannat pakkasella hevosille kylmää vettä päivittäin ja rikot juoma-astioista riitettä (ja stressaat öisin, tuleeko hevosten juotua riittävästi).
Niinpä me aloitimme Lystilän talviteloille saaton sillä, että isä tuli työkalujensa kanssa talkoisiin, joissa eristimme Lystilän pakkaspäivien iloksi ison, 1000 litraisen lämmitettävän vesisäiliön, jonka ostin huippupihattonaapureiltani (<3 kiitos teille, tiedätte kyllä ketkä).
Sula vesi vanhin voitehista
Me rakensimme 1000 litraisen vesisäiliömme ympärille kehikon, jonka päälle laitoimme 50 millistä eristettä.
Koko komeus päällystettiin 9 millisellä filmivanerilla, joka istuu mukavasti yhteen vesisäiliön vieressä seisovan, filmivanerista valmistetun Heinätin® Heinäautomaatin kanssa.
1000 litraa millä läträtä
1000 litraisen vesisäiliön sisään on asennettu lämpökaapeli ja sen kylkeen on upotettu 5 litrainen, lämmitettävä uimurikuppi, joka täyttyy kätevästi aina sitä mukaan, kun hevoset juovat.
Nyt Lystilän vesirumba toimii näppärästi niin, että tankkaan säiliön pitkän vesiletkun avulla kerran viikossa ja tytöt saavat siitä juodakseen sulaa ja sopivan lämmintä vettä myös talvipakkasilla – mikä on ähkyherkille hevosille äärettömän tärkeää nestetasapainon ja ruuansulatuselimistön normaalin toiminnan kannalta.
Suojaan talven tuiskuilta
Ennen talven tuloa Lystilän oviaukkojen suojiksi hankittiin myös hevoskeksinnot.fi -verkkokaupasta 3 mm paksut ja 300 mm leveät Polar-oviverhot.
Hevoskeksintöjen Katja kiikutti Polarin kirkkaat ja juuri sopivan tuhdit oviverhot meille 25 metrin rullassa ja ne oli helppo leikellä sopivan pituisiksi paloiksi mattoveitsen avulla.
Helppoa kuin heinänteko
Tilasimme Hevoskeksinnöiltä oviverhojen lisäksi myös oviverhon koukkulistan sekä oviverhojen 30 cm leveät kiinnityslistat, joiden avulla oviverhojen kiinnitys ja siirtely on äärettömän helppoa – mikä onkin äärimmäisen tärkeää Lystin kaltaisen tammuskan kanssa :-).
Annas olla
Lysti on oiva vetohevonen – on suuntana sitten metsä tai järvi. Lysti kun ei yleensä pelkää vieraissa paikoissa eteen tulevia vieraita asioita, vaan ohittaa tai tekee tyynenä tuttavuutta niin ohi lipuvien peurojen, koirien, hiihtäjien, pyöräilijöiden kuin työkoneidenkin kanssa.
Mutta annas olla, jos Lystille tuttuihin juttuihin – kuten vaikkapa vanhaan ja tuttuun maneesiin tai nyt jo tutuksi tulleisiin ovenpieliin – tullaan yhtäkkiä omin luvin tekemään maneesin laajennuksia tai muuten vain muuttelemaan jo tutuiksi tulleita ja turvallisiksi todettuja juttuja.
Näin ollen osasin jo etukäteen arvata, että koko oviaukon levyinen liuta uusia, auringossa epäilyttävästi kimaltelevia oviverhoja olisi Lystille liikaa ja Lystiä täytyy siedättää verhoihin pikkuhiljaa liuska liuskalta.
Hiljaa hyvä tulee
Niinpä me kiinnitimme aluksi yhdet verhot oviaukon molemmin puolin, mutta koska KAKSI kokonaista friisisyöppö-verhoa aiheutti Lystille suurta ahdistusta sekä silmien ja sierainten laajenemista (ja jopa laukkapyräyksiä), niin poistimme toisen verhon ja jätimme sen ainokaisen pilkistämään oven raosta vain pikkuriikkisen.
Näin Lysti saa tehdä rauhassa tuttavuutta oviverhojen kanssa yksi kerrallaan ja me voimme helposti lisäillä ja siirrellä verhoja oviaukkoihin superkätevän kiinnityssysteemin avulla sitä mukaan, kun neidin herkkä sielu niitä sietää.
Ehkä kaikki oviverhot löytävät paikkansa ovien pielistä vielä ennen kuin talven tuiskut laskeutuvat Lystilään <3.
PS. Lystin hiekkakontrollikuvat ovat ensi viikolla. Siitä juttua myöhemmin.
PAINAJAINEN HIEKKATARHASSA
Hiekka, hiesu, hieta, hietikko, santa. Monen hevosenomistajan joka syksyisellä painajaisella on monta nimeä – ja tänä vuonna tuo hevosen mahalle niin murheellinen maalaji kasasi dyyninsä monen hiekattoman vuoden jälkeen jälleen Lystinkin suolistoon.
6 hiekatonta vuotta
Lystiltä löytyi kuusi vuotta sitten tiivis ja massiivinen hiekkakertymä (50 x 20 cm), joka saatiin Viikissä viikon psyllium- ja magnesiumsulfaattiletkutuksilla sulatettua.
Tämän hiekkaepisodin jälkeen Lysti vietti monta hiekan suhteen onnellista vuotta haketarhoissa sekä myös kivituhkapadokassa – mikä viimeksi mainitun kohdalla johtui näin jälkikäteen ajateltuna varmasti siitä, että vanhan tallimme padokahevoset eivät koskaan syöneet kivituhkatarhoissaan, vaan ne otettiin aina sisälle syömään – eli kivituhkan päällä ei makoillut koskaan mitään pupellettavaa.
Lystin akilleen kantapää
Juuri tuo maassa makaava pupellettava on selkeästi ahneen Lystin akilleen kantapää, sillä vaikka vietän Lystilässä paljon aikaa ja lopunkin ajan stalkkaan Lystin ja hänen toverinsa liikkeitä valvontakamerasta lähes 24/7, en ole silti koskaan nähnyt Lystin syömällä syövän hiekkaa.
Lysti ei siis kaiva, ei ahmi, eikä nuole maata, vaan siistinä tyttönä Lyly vain putsaa jokaisen heinälaatikosta ohi lentäneen heinänkorren tip-top-tarkasti turvallaan talteen – ja imuroi samalla kyytityttönä yllättävänkin ison nipun hienoja hiekanjyviä suolistonsa tukkeeksi.
Tarvetta tohtorille
Niinpä Lystin viime aikaiset oireilut (kuten kaasuilu, löysä lanta ja haluttomuus liikkua) huipentuivat tällä viikolla ähkyoireisiin, joiden vuoksi jouduimme kolkuttelemaan jälleen kerran illan pimeydessä Viikin Hevossairaalan ovea – sillä jos Lystin kaltainen Mitä-Tänään-Heti-Syötäisiin-Tamma puristaa turpansa tiukasti kiinni ja sanoo pää riipuksissa EI niin mössölleen kuin myös porkkanallekin, niin silloin tumpelompikin tietää, että tänään on tohtorille tarvetta.
Kerran hiekkahevonen, aina hiekkahevonen
Viikissä talo oli tupaten täynnä hevosia (suokkeja!), joilla oli klipattu kylkiin ”luukut” suoliston ultrausta varten – ja samat kylkiakkunat loihdittiin myös Lystille ja neiti vietti ensimmäisen sairaalayönsä suonensisäisellä nesteytyksellä ja kipulääkityksellä.
Seuraavana aamuna otetut hiekkakuvat vahvistivat sen, mitä jo ultran löydösten perusteella osattiin uumoillakin: Lysti oli ehtinyt imuroida sisuksiinsa 7 x 40 senttisen, kohtalaisen kertymän hiekanjyviä.
Kerran hiekkahevonen, aina siis hiekkahevonen – sen voin nyt jälkiviisaana todeta ja harmitella sitä, etten hakettanut Lystilän ruokintapaikkoja heti alkajaisiksi, vaan annoin kivituhkatarhassa vietetyn vuoden hämätä niin, että kuvittelin, että Lystin turpa hylkii kaikkea hienoa hiekkaa suurempaa maa-ainesta.
Sairaalassa siis mietitytti aikalailla.
Terveisin, YES
Lysti vietti pari päivää Viikissä nautiskellen magnesiumsulfaatilla höystettyä psylliumia, kunnes kännykkään kolahti eilen aamulla viikon paras viesti:
”Hei. Hevosenne vointi on pysynyt hyvänä ja on tänään letkutettu. Voitte hakea sen kotiin. Terveisin, YES”.
Niinpä Lyly lastattiin kamuni uudenkarheaan traileriin (iso kiitos, tiedät kyllä Lady In Pink kuka <3) ja me jatkamme kotosalla psylliumin syöttöä (1 g/elopainokilo/vrk eli Lystin tapauksessa 500 g) viikon verran, huolehdimme juomisesta ja liikuttelemme neitiä kevyesti voinnin mukaan – ja sen jälkeen olisi tarkoitus ottaa uudet kontrollikuvat.
Havuja perkele!
Heti kotiin päästyämme vuorasin Lystilän heinälaatikoiden ympäristöt ensiapuna havuilla, ettei neiti pääsisi imuroimaan hiekkaa toisesta päästä sisään samaan aikaan, kun sitä yritetään epätoivoisesti saada toisesta päästä psylliumin avulla ulos.
(Toim. huom. Toivottavasti tytöt eivät nyt keksi seuraavaksi kehittää ähkyä liiallisesta havujen ahmimisesta… Hevosten kanssa kun kaikki on mahdollista).
Tänään Lystilän pihaan pärähti kuorma-auto, joka kippasi meille lastin sahalta tuotua haketta. Tämä kasan pitäisi riittää reilusti kaikkien ruokintapaikkojen haketukseen ja vähentää näin hiekan imurointia.
Hyvistä yöunista ja puhtaista hiekkakuvista haaveillen,
<3:llä J
LÖYSÄN LANNAN ARVOITUS
Kesän laidunkausi on monen hevosen vatsan parasta aikaa, mutta kun saapuu syys, saapuu myös arki ruokinta-aikoineen, korsirehuineen ja hiekkatarhoineen – sekä usein myös löysine lantakasoineen. Mutta mistä kaikista tekijöistä hevosen löysävatsaisuus voi johtua ja mitä hevosenomistaja voi yrittää asialle tehdä? Näihin kysymyksiin antaa meille vastauksia hevosten ravintoterapeutti, Edison’s Equine Nutrionin Eira Ney.
Löysävatsaisuus voi olla monen tekijän summa
Jokainen hevonen on yksilö ja syyt vatsaongelmien taustoilla ovat erilaiset, joten ei ole olemassa yhtä ja ainoaa hoitokaavaa, jota noudattamalla kaikkien hevosten vatsat muuttuisivat paremmiksi – eikä kai sellaista yksikään hevosenomistaja oletakaan, sillä kyllähän meistä jokainen jo tietää, ettei tämä maailma pyöri niin, että jokaiseen satula- ja kakkaongelmaan löytyy ratkaisu yhdellä purkilla tai visiitillä – sehän olisi aivan liian helppoa ja halpaa.
”Hevosen löysävatsaisuus voi johtua monesta tekijästä – ja usein myös monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta”, Edison’s Equine Nutrionin Eira Ney sanoo. Löysävatsaisuus voi liittyä hevosen ympäristöön, kuten säähän tai lämpötilan muutoksiin, likaisiin ruokinta-ja juoma-astioihin tai stressiin, joka voi aiheutua esimerkiksi yksinolosta, laumadynamiikasta, kilpailuista tai vaikkapa (kääk!) omistajasta. Tai se voi johtua ruokinnasta, kuten hevoselle sopimattomasta korsirehusta, toimimattomasta ruokintarytmistä, liian nopeista ruokinnan muutoksista, epätasapainoisesta ruokintasuunnitelmasta, puutostiloista, korsirehun tai kuitupitoisuuden vähäisyydestä tai sopimattomista rehuista – unohtamatta tietenkään hevosen terveydentilaa, suoliston hiekka- ja maakertymiä, loisia, mahahaavaa, hampaiden kuntoa ja ylipäätään hevosen kipua sekä siihen liittyvää stressiä, summaa Ney.
Rape-Rautavatsa ja Hellu-Herkkis
Myös hevosten vatsoissa on yksilöllisiä eroja. Kun naapurikarsinan Rape-Rautavatsa tuntuu tuottavan kadehdittavan tasaista tavaraa läpi kauden, niin oman Hellu-Herkkiksen pakki valahtaa hännälle jo pienistäkin muutoksista. ”Jokaisella hevosella on yksilöllinen suolistomikrobistoprofiili, joka reagoi erilaisiin dieetteihin ja ruokinnan muutoksiin eri tavoin”, Ney kertoo.
Jos esimerkiksi tallille tulee uusi heinäerä, joka uppoaa ongelmitta Rape-Rautavatsalle, mutta tuottaa vetisiä ongelmia Hellu-Herkkikselle, niin se voi johtua siitä, että A) Hellu on poikkeuksellisen herkkis tai B) Hellu-Herkkiksen suoliston mikrobikanta on jo valmiiksi niin epätasapainossa, että uuden heinän kohtuullinenkin sokeripitoisuus tai liika kortisuus tai pieni ylimääräinen mikrobitoiminta voi olla liikaa Hellun herkälle suolistolle siinä tilanteessa – ja tuloksena on löysä lanta/ripuli.
Suolisto paranee, kun sille annetaan siihen mahdollisuus
Hevosen ruoansulatuskanavan kunto ja olemassa olevat sairaudet – sekä myös sairaushistoria, kuten ähky-, mahahaava- tai suolistotulehdustausta – vaikuttavat hevosen suoliston kuntoon ja kykyyn sulattaa ravintoa.
Myös hevosen ikä vaikuttaa ”suoliherkkyyteen”: mitä vanhemmaksi hevonen tulee, sitä herkempi se on muutoksille, sillä iän myötä suoliston aktiivisuus laskee, ja rehut sulavat ja imeytyvät suolistoon heikommin. Lisäksi hevosen luonne voi vaikuttaa, sillä herkät hevoset stressaavat enemmän ja näyttävät sen meille usein ruoansulatuskanavan oireiluna.
”Lohduttavaa kuitenkin on, että me pystymme vaikuttamaan ruuansulatuskanavan terveyteen ja toimintaan – ja se paranee kyllä, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Prosessi on kuitenkin pitkä, sillä suoliston mikrobiston uusiutuminen voi viedä kuukausia”, Ney toteaa.
On siis oleellista muistaa, että ripuloiva hevonen on toipilas ja sille tulisi antaa aikaa toipua. ”Krooninen ripuli on hevoselle ja sen elimistölle hyvin raskasta. Siksi pienikin ripulointi tulisi ottaa vakavasti ennen kuin se eskaloituu oikein pahaksi”, Ney sanoo.
Hevoselle kannattaa suunnitella kuntouttava ruokavalio, jonka avulla suoliston mikrobisto saadaan tasapainoon ja tilanne rauhoitettua. Kärsivällisyys on avaintekijä kuntoutuksen onnistumisessa. ”On myös tärkeää poissulkea ja ennaltaehkäistä ripulin syitä, ettei ongelma pääsisi uusiutumaan, sillä jokainen trauma jättää ruuansulatuskanavaan jälkensä ja ongelmat uusiutuvat herkästi, ellei hevosen ruokintaa suunnitella kauaskantoisesti”, Ney summaa.
NYT PUHUU HEVOSEN VATSA
8 vatsaystävällistä vinkkiä
Tee palvelus hevosesi ruoansulatuskanavalle ja huomioi nämä seikat hevosesi ruokavaliota rustatessasi:
1.Laadukas korsirehu on kaiken ruokinnan perusta
Bentoniittisavi, ruokasooda, psyllium, ruokintakalkki, toisen hevosen (kuinka ollakaan) kakka – huolestuneet hevosenomistajat jakavat facessa toisilleen toinen toistaan tehokkaampia lannan kiinteytysvinkkejä, mutta yksi on kuitenkin varma: laadukas korsirehu on kaiken ruokinnan – ja jopa koko hevosen hyvinvoinnin – perusta. Se on tärkein asia hevosen ruokinnassa, eikä sen sopimattomuutta voi korjata yhdelläkään purkilla, eikä purnukalla.
2.Tutki, mitä hevosesi suuhun laitat
”Heinäanalyysi on tärkeä, mutta pelkästään analyysin arvojen tuijottaminen ei kerro meille totuutta rehun soveltuvuudesta, vaan myös sen hygieeninen laatu, viljely- ja säilöntätiedot, sekä ”näppituntuma” eli karkeusaste ovat tärkeitä avaintekijöitä rehun valinnassa”, Ney sanoo. Hyvä heinä tuoksuu hyvältä. Se ei pölyä, eikä siinä ole hometta, hiivaa (eli valkoisia pilkkuja), tummia tai kosteita kohtia, eikä se tunnu lämpimältä. ”Herkkä hevonen reagoi huonolaatuiseen karkearehuun hyvinkin nopeasti ja voimakkaasti”, Ney toteaa.
3.Kuivaa sen olla pitää, sanoo Hellu-Herkkis
Rape-Rautavatsan suolistolle kelpaa todennäköisesti niin kuiva kuin eri tavoin säilötyt karkearehut – oleellisempaa Rapen kohdalla on heinäanalyysin tulokset. Vatsavaivaiselle Hellulle voi sen sijaan olla turvallisempaa syöttää vähäsokerista kuivaheinää niin kauan kunnes vatsa on rauhoittunut. ”Toki voi myös olla, ettei Hellusta ole koskaan säilön syöjäksi, sillä kaikille hevosille säilöheinän säilöntämenetelmän vaikutus karkearehun laatuun ja koostumukseen ei vain yksinkertaisesti sovi”, Ney toteaa. ”Jos siis tiedät, että hevosesi reagoi tiettyihin säilöntämenetelmiin tai -aineisiin negatiivisesti, niin älä ota turhaa riskiä, vaan etsi tilalle hevosellesi optimaalinen karkearehu”, Ney painottaa.
4.Lehtevä – jos silakat ja herkkikset saisivat valita
Heinäanalyysin NDF-arvo kertoo meille näytteen korsiintumisasteesta ja antaa osviittaa karkearehun korjuuajasta, sen kuitupitoisuudesta sekä myös maittavuudesta. ”Yleinen oheistus on, että heinäanalyysin NDF olisi maksimissaan 650”, Ney toteaa.
Rauhallisesti mutustelevalle Rape-Rautavatsalle ei heinän suurikaan kuitupitoisuus ole yleensä ongelma, mutta jos hevosella on vaikeuksia pitää painoaan tai sillä on vikaa hampaissa, on syytä välttää liian kortista heinää. ”Myös herkkävatsaiselle hevoselle olisi hyvä löytää pehmeää ja lehtevää karkearehua, jonka avulla voidaan välttää mekaanista ärsytystä, jota liian korsiintunut karkearehu voi aiheuttaa”, Ney sanoo.
5.Hellun nyrkkisääntö: sokerit alle 100.
Reippaita kärrylenkkejä heittävää Rape-Rautavatsaa eivät sokerit helposti radalta luista, mutta Hellun kaltaisille herkkikselle heinän sokerit ovat kriittinen asia. ”Karkearehu, jossa liukenevien hiilihydraattien pitoisuus on korkea vaikuttaa negatiivisesti ruuansulatuskanavan toimintaan ja häiritsee suoliston mikrobitasapainoa”, Ney sanoo.
Nyrkkisääntö on, että herkän hevosen dieetin sokeripitoisuus tulisi olla 10-12 % – mukaan lukien kaikki rehut, joita Hellulle tarjotaan. ”Toki joidenkin hevosten, kuten monien kylmäveristen, kohdalla tätä lukua on hilattava vieläkin matalammaksi”, Ney kertoo.
6.Riittävän paljon – riittävän usein
Hevosen tulisi saada 1.5-2 kg kuiva-ainekiloa karkearehua per 100 kg elopainoa, sillä hevonen tarvitsee ruuansulatuskanavaan riittävästi rehumassaa, jotta rehuvirtaukset toimisivat oikein. Myös ruokintaväleillä on väliä: optimi olisi, että hevonen saisi korsirehua 3-4 tunnin välein. Ilman jatkuvaa syljen ja ruuan antamaa suojaa, vatsahapot pääsevät korventamaan mahalaukun limakalvoja aiheuttaen lopulta mm. haavaumia, kipua, stressiä – ja ripulia.
”Kun korsirehuruokinta on optimoitu eli hevonen saa riittävän paljon ja riittävän usein laadukasta, sille sopivaa heinää, ollaan ruokinnassa jo pitkällä”, Ney toteaa. ”Sen jälkeen voimme keskittyä mahdolliseen lisäruokintaan”, jatkaa Eira.
7.Kaikki mitä tarvitaan, eikä mitään liikaa
Heinäanalyysiin perustuvan ruokintasuunnitelman avulla voidaan varmistaa, että hevonen saa rehuistaan kaiken mitä se tarvitsee, eikä mitään liikaa. ”Hevosen ruokinnan tulisi olla yksinkertainen, ei liikaa tuotteita, mutta sen tulisi taata hevoselle optimaalinen määrä päivittäin tarvittavia ravintoaineita”, Ney sanoo.
Suosi vatsaystävällisiä tuotteita, ja jos tiedät, että hevosesi ruokinta tulee muuttumaan, niin ota vatsan tueksi esimerkiksi joku suolistoterveyttä tukeva probioottivalmiste, kuten Chia de Gracian Keep Up The Probio.
8.Maltti on valttia ruokalaarilla
”Kaikki hevosen ruokintaan tehtävät muutokset tulisi tehdä mahdollisimman rauhallisesti ja tasaisesti. Se vaatii välillä aikaa, mutta nyrkkisääntönä pidän 2-3 viikon totutusjaksoja”, Ney sanoo.
”Vaikka hevonen olisi kuinka Rape-Rautavatsa, niin teet sen ruoansulatusmikrobistolle palveluksen, kun maltat tehdä totutuksen hiljalleen”, Ney jatkaa.
Heinähommissa totutus uuteen kannattaa tehdä niin, että korvaat vanhaa heinää uudella noin kilon viikossa. ”Heinän laadun muutokset tai karkearehun vaihtaminen liian usein voivat vaikuttaa suoliston mikrobikantaan negatiivisesti, jos mikrobistoprofiili ei pysy muutoksissa mukana. Tämä voi altistaa hevosen niin ripulille kuin myös ähkylle, kaviokuumeelle ja krooniselle suolistotulehdukselle”, Ney toteaa. ”Rauhallinen totutus kantaa pitkälle ja takaa, että hevonen pystyy myös hyödyntämään rehun tehokkaammin”, Ney jatkaa.