OHUKAINEN JA PAKSUKAINEN ATERIOI
Kun pihaton jakaa kaksi tammaa, joista toinen on Ohukainen ja toinen Paksukainen, täytyy tarjoilut tuumia tarkkaan.
Yksi nyrkkisääntö pätee kuitenkin kaiken kokoisten hevosten ruokailuun: parempi usein ja vähän kerrallaan kuin harvoin ja paljon kerralla.
Hevonen on aroeläin, joka on suunniteltu tiheään korsirehun syömiseen, sillä sen mahalaukku on suhteellisen joustamaton ja pieni – vain noin 8 – 15 litraa.
Luonnossa hevonen syö tiheästi
”Laitumella ollessaan hevonen käyttää syömiseen noin 16 tuntia vuorokaudesta. Luonnossa hevonen ei siis syö koko ajan, vaan se syö tiheästi”, kertoo hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Jonna Jokisalo Tampereen hevosmessuilla pitämällään luennolla.
Hevonen erittää vatsahappoja koko ajan
Yksi oleellinen ero hevosen ja ihmisen mahan toiminnassa on se, että kun ihminen erittää mahaansa vatsahappoja silloin, kun ihminen syö, niin hevonen erittää vatsahappoja, pääasiassa suolahappoa, mahaansa koko ajan – sillä hevonen on suunniteltu syömään koko ajan.
”Kun hevonen syö, sen suuhun erittyy runsaasti sylkeä, joka neutralisoi mahalaukun ja suoliston happamuutta”, Jokisalo kertoo.
Jos siis hevonen on pitkään ilman ruuan ja syljen antamaa suojaa, sen mahalaukun happamuus kohoaa ja vatsahapot pääsevät korventamaan mahalaukun limakalvoja aiheuttaen lopulta muun muassa haavaumia.
Vapaassa heinässä on haasteensa
Se, että hevonen syö korsirehua pari kolme kertaa päivässä ei siis ole hevoselle luonnollinen olotila, mutta myös vapaassa heinäruokinnassa on Jonna Jokisalon mukaan haasteensa.
”Suomessa suuri osa hevosista on lihavia – ja lihavalle hevoselle vapaa heinä on ongelma, sillä se lihoo siitä vain lisää”, Jokisalo toteaa.
Toisaalta vapaa heinä ei Jokisalon mukaan sovi välttämättä niillekään hevosille, joilla on huono ruokahalu, sillä usein hevoset kiinnostuvat ruoasta, kun niille tulee uutta syötävää.
Ratkaisu löytyy ruokinta-automaateista
Hevosten ruokinta-automaatit tarjoavat Jokisalon mukaan oivan ratkaisun niin Ohukaisten kuin Paksukaisten ruokintaan.
”Ruokinta-automaattien avulla voidaan hevosille antaa tiheästi pieniä määriä heinää, jolloin lihava hevonen ei pääse lihomaan ja toisaalta huonoruokahaluinen saa pieniä määriä uutta ruokaa usein eteensä”, Jokisalo toteaa.
Yösyöttäjä
Ruokinta-automaattien avulla myös hevosten yösyötöt voidaan hoitaa ilman paastoja – sillä koko yön yli ruuatta oleminen on jo hevoselle paastoa.
Jokisalon mukaan hevonen paastoaa luonnossa yleensä aina puolesta yöstä noin kello viiteen ja alkaa sitten taas syömään.
Tällaisen ruokintaryhmin saavuttaminen on tallissa hankalaa, sillä jos annat hyvän ruokahalun omaavalle hevoselle illalla paljon heinää, ne on helposti syöty ennen puolta yötä ja jos taas annat illalla huonon ruokahalun omaavalle hevoselle ison kasan heinää, niin niistä on usein aamulla osa syöty ja osa tallottu.
”Automaattien avulla heinäruokinnan voi järjestää helposti niin, että hevoset saavat satsit uutta heinää esimerkiksi kello kaksitoista ja kello viisi”, Jokisalo vinkkaa.
Korsirehua 3-4 tunnin välein
Tutkimusten mukaan optimi on, että hevoset saavat korsirehua tasaisesti 3-4 tunnin välein, sillä ilman syljen ja ruuan antamaa suojaa vatsahapot pääsevät jylläämään mahalaukun limakalvoilla.
Tätä 4 tunnin ohjenuoraa on noudatettu myös herkkävatsaisen Lystin ja Fannin Lystilässä, sillä vuosien varrella olen oppinut, että jos Lystin ruokintavälit venähtävät yli viiteen tuntiin, niin Lysti alkaa oireilla masullaan ja mielellään.
Lystilän heinäkello kilkattaa
Lystilän heinäruokailut on hoidettu niin, että superkätevä kolmen annoksen Heinätin® Outdoor -heinäautomaatti hoitaa haastavimmat ruokinta-ajat eli hevosten yö- ja aamusyötöt.
Tämän lisäksi meidän pihattomäellä pyörii näppärä neljän pihaton Heinärinki, jonka avulla jaamme kaikille pihattohevosille heiniä vuoronperään päivisin ja iltaisin.
Lisäksi Lystilän poppoo saa välipalaheiniä aina ennen ja jälkeen liikutuksen – sillä tyhjin vatsoin ei neitejä liikutella.
Eli Heinäautomaatin avulla Lystilän heinäkello kilkattaa yhteensä 8-9 kertaa vuorokaudessa.
Tiheä ruoka, parempi mieli
Lystilän Heinätin-kaappi on sijoitettu aitauksen ulkopuolelle ja se on tosi kätevä täyttää takaosastaan. Vara-akkujensa ansiosta sähköllä toimiva kaappi on palvellut tyttöjä moitteettomasti – myös sähkökatkosten aikana.
Lystilän Heinätin saa sähkönsä pihaton sisään asennetun ohjainkeskuksen kautta. Tarvittaessa ohjainkeskukseen voi myöhemmin liittää useampiakin Heinätin-kaappeja, mutta Ohukainen ja Paksukainen ovat ainakin toistaiseksi pärjänneet yhdellä kaapilla ja jakaneet sen tarjoilemat heinät suureksi osaksi sopuisasti.
Tois puol muurii
Välillä on kuitenkin tupsahtanut eteen vaiheita, jolloin Lystilän Rauhanturvajoukot ovat nähneet viisaimmaksi rakentaa Heinättimen eteen väliaikaisen ”rauhanmuurin”, joka takaa molemmille tytöille kortta ja ruokarauhan.
Näin tapahtui esimerkiksi yhteisen elon alkumetreillä, jolloin aktiivinen Ohukainen pelasi usein ajanvietteenään ”Siirrä-Paksukainen-yhdellä-takajalan-ojennuksella-paikasta-A-paikkaan-B” -tarhapeliä ja näin on tapahtunut toisaalta myös viime aikoina, kun Paksukaisesta on tullut muhkeista muodoistaan huolehtiva, Topakka-Tiejyrä, joka kokee, että kaikki tarhan korret kuuluvat hänelle.
Nyt parista tolpasta ja välilangoista kyhätty ”rauhanmuuri” takaa, että kaikki korret jaetaan kristillisesti tasan ja molemmilla tytöillä on ruokarauha ja parempi mieli <3.
Lähteet:
Oy Equine Innovations: Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Jonna Jokisalon luento Hevoset 2019 -messuilla hevosen mahahaavasta ja sen hoidosta.
Oulun Yliopisto: Annastiina Rytkönen, EGUS ja hevosen ruuansulatuskanavan bakteerikanta.
MISTÄ ON PIHATONPITÄJÄN UNELMAT TEHTY?
Hakekasoista, pitävistä pohjista, hiekattomista ruokintapaikoista, lämmitettävistä vesiastioista sekä tuhdeista oviverhoista, jotka pitävät talven tuulet tallista loitolla. Niistä on pihatonpitäjän syksyiset unelmat tehty.
(Ja kyllä muutama uusi ja kimalteleva satulahuopakin ois yhä ihan kiva).
Lystilä siirtyy talviteloille
Pihatonpitäjän pakkaspäivien onni on iso, lämmitettävä vesiastia, joka pitää hevosten juomaveden mukavan sulana ja joka säästää pihaton piiat kylmän veden kanniskelulta – sillä kuten vanha ja viisas pohjalainen isäni totesi: kyllä siinä äkkiä tulee äitiä ikävä, kun kannat pakkasella hevosille kylmää vettä päivittäin ja rikot juoma-astioista riitettä (ja stressaat öisin, tuleeko hevosten juotua riittävästi).
Niinpä me aloitimme Lystilän talviteloille saaton sillä, että isä tuli työkalujensa kanssa talkoisiin, joissa eristimme Lystilän pakkaspäivien iloksi ison, 1000 litraisen lämmitettävän vesisäiliön, jonka ostin huippupihattonaapureiltani (<3 kiitos teille, tiedätte kyllä ketkä).
Sula vesi vanhin voitehista
Me rakensimme 1000 litraisen vesisäiliömme ympärille kehikon, jonka päälle laitoimme 50 millistä eristettä.
Koko komeus päällystettiin 9 millisellä filmivanerilla, joka istuu mukavasti yhteen vesisäiliön vieressä seisovan, filmivanerista valmistetun Heinätin® Heinäautomaatin kanssa.
1000 litraa millä läträtä
1000 litraisen vesisäiliön sisään on asennettu lämpökaapeli ja sen kylkeen on upotettu 5 litrainen, lämmitettävä uimurikuppi, joka täyttyy kätevästi aina sitä mukaan, kun hevoset juovat.
Nyt Lystilän vesirumba toimii näppärästi niin, että tankkaan säiliön pitkän vesiletkun avulla kerran viikossa ja tytöt saavat siitä juodakseen sulaa ja sopivan lämmintä vettä myös talvipakkasilla – mikä on ähkyherkille hevosille äärettömän tärkeää nestetasapainon ja ruuansulatuselimistön normaalin toiminnan kannalta.
Suojaan talven tuiskuilta
Ennen talven tuloa Lystilän oviaukkojen suojiksi hankittiin myös hevoskeksinnot.fi -verkkokaupasta 3 mm paksut ja 300 mm leveät Polar-oviverhot.
Hevoskeksintöjen Katja kiikutti Polarin kirkkaat ja juuri sopivan tuhdit oviverhot meille 25 metrin rullassa ja ne oli helppo leikellä sopivan pituisiksi paloiksi mattoveitsen avulla.
Helppoa kuin heinänteko
Tilasimme Hevoskeksinnöiltä oviverhojen lisäksi myös oviverhon koukkulistan sekä oviverhojen 30 cm leveät kiinnityslistat, joiden avulla oviverhojen kiinnitys ja siirtely on äärettömän helppoa – mikä onkin äärimmäisen tärkeää Lystin kaltaisen tammuskan kanssa :-).
Annas olla
Lysti on oiva vetohevonen – on suuntana sitten metsä tai järvi. Lysti kun ei yleensä pelkää vieraissa paikoissa eteen tulevia vieraita asioita, vaan ohittaa tai tekee tyynenä tuttavuutta niin ohi lipuvien peurojen, koirien, hiihtäjien, pyöräilijöiden kuin työkoneidenkin kanssa.
Mutta annas olla, jos Lystille tuttuihin juttuihin – kuten vaikkapa vanhaan ja tuttuun maneesiin tai nyt jo tutuksi tulleisiin ovenpieliin – tullaan yhtäkkiä omin luvin tekemään maneesin laajennuksia tai muuten vain muuttelemaan jo tutuiksi tulleita ja turvallisiksi todettuja juttuja.
Näin ollen osasin jo etukäteen arvata, että koko oviaukon levyinen liuta uusia, auringossa epäilyttävästi kimaltelevia oviverhoja olisi Lystille liikaa ja Lystiä täytyy siedättää verhoihin pikkuhiljaa liuska liuskalta.
Hiljaa hyvä tulee
Niinpä me kiinnitimme aluksi yhdet verhot oviaukon molemmin puolin, mutta koska KAKSI kokonaista friisisyöppö-verhoa aiheutti Lystille suurta ahdistusta sekä silmien ja sierainten laajenemista (ja jopa laukkapyräyksiä), niin poistimme toisen verhon ja jätimme sen ainokaisen pilkistämään oven raosta vain pikkuriikkisen.
Näin Lysti saa tehdä rauhassa tuttavuutta oviverhojen kanssa yksi kerrallaan ja me voimme helposti lisäillä ja siirrellä verhoja oviaukkoihin superkätevän kiinnityssysteemin avulla sitä mukaan, kun neidin herkkä sielu niitä sietää.
Ehkä kaikki oviverhot löytävät paikkansa ovien pielistä vielä ennen kuin talven tuiskut laskeutuvat Lystilään <3.
PS. Lystin hiekkakontrollikuvat ovat ensi viikolla. Siitä juttua myöhemmin.
TÄÄL ON LYSTIN LYSTI OLLA
Siirtotallin alle hiekkapeti, hiekkapetiin kalliomurske (0-16 vai 0-32), hiekkapedin päälle parrut – vai riittääkö lankut? Lystin uuteen pihattoon tulevien parrujen leveyksiä ja sorakokoja surffaillessani tein havainnon, ettei tämä homma todellakaan ole enää Vain Just Dressagea.
Tallissa ja pihatossa on puolensa – niin hevosen kuin omistajan kannalta. Mutta koska Lystilläni on lievää astmaa ja nivelrikkoa, on ajatus pihatosta kytenyt mielessäni jo pitkään, ja pihaton hyvät puolet – kuten aukoton ilmanvaihto ja jatkuva pieni liike – ovat alkaneet painaa vaakakupissa vuosi vuodelta enemmän.
Kun aika on
Niinpä tein viime talvena päätöksen, että kesän jälkeen luovun tietyistä täyshoitotallin tuomista mukavuuksista (kuten lämpö, valo ja karsinoiden päissä olevat kultaiset nupit) ja teen Lystille oman, kahden hevosen pihaton, jonne neiti voi siirtyä elo-syyskuussa laidunkauden päätteeksi – toivottavasti kivan kaverin kera. Eli vink vink ja ping ping: paikka sopivasti lihavalle ja leppoisalle karvakaverille on yhä tarjolla.
Elo-syyskuu on muutenkin hyvä aika muuttaa tallista pihattoon, sillä hevoset on tärkeää siirtää pihattoon hyvissä ajoin ennen kovien pakkasten tuloa. Hevosen sopeutuminen kylmään elinympäristöön kun kestää muutamia viikkoja – mistä syystä tallissa elellyttä hevosta ei ole hyvä viedä pihattoon kesken talven, eikä talvi myöskään ole paras aika siirtää pihatossa pidettyä hevosta talliin, sillä tallissa se voi kokea lämpöstressiä.
Kun itse tekee, niin saa mitä tekee
Toki mietin pihaton kohdalla myös helpompaa (ja halvempaa) vaihtoehtoa – eli sitä, että Lysti olisi siirtynyt jonnekin toisaalle johonkin valmiiseen pihattoon, mutta kun oman oloista vaihtoehtoa ei löytynyt lähietäisyydeltä, niin tuntui, että paras ratkaisu on se, että loihdimme Lystille omat tilukset tallille, jossa se on asustellut jo vuodesta 2013.
Näin herkästi stressaavan Lystin elinympäristö ei muutu täysin ja myös minä saan pitää kaikki tutut hoodit ja tärkeiksi tulleet tallisiskot. Ja lisäksi voin räätälöidä kaikki Lystin matalasokeriset menyyt, aukottomat ilmanvaihdot ja tarhojen Ei-Itseään-Syömään-Houkuttelevat pohjat niin, että ne on viilattu Lystin tarpeisiin ilman, että suuren tallin tarvitsee taipua erityiskarvalapseni (tai hänen omistajansa :-)) vaatimuksiin.
Jatkossa siis Lystin pitoon pätee vanha sanonta:
Kun itse tekee, niin saa mitä tekee :-).
Oppi nro 1: Sorakoolla on väliä
Lystilä on uusi, valmiiksi rakennettu siirtotalli, joten ennen sen tontille tuontia me kyhäsimme sen alle sopivan tiiviin ja tasaisen hiekkapedin, jota ei valumavedet nakerra.
Paras sorakoko siirtotallin alle tulevaan hiekkapetiin on 0-32 – ja voin kertoa, että kun olet kerran saanut tallin pihaan täysperävaunullisen väärän kokoista soraa, niin opit olemaan tarkkana, ettet enää toista kertaa saa tallin pihaan täysperävaunullista vääränkokoista soraa :-).
Meidän talkooporukaltamme hiekkapedin kokoaminen, vaaterointi ja täryytys sujui alkuhärdellien – eli vääränlaisen soratoimituksen – jälkeen kuin valssi, kun vuokrasimme pitkän vatupassin ja näppärän maantiivistäjän Suomen Konetuotteelta.
Suomen Konetuote Oy myy ja vuokraa rakennusalan pienkoneita ja laitteita, ja he jopa toivat ja veivät vuokravempaimet tontille, mikä helpotti työn etenemistä huomattavasti.
Me laitoimme valmiiksi täryytetyn, tasaisen hiekkapedin päälle betonilaatat ja betonilaattojen päälle bitumikaistat, jotka estävät kapilaarisen kosteuden siirtymisen tallin puurakenteisiin. Bitumikaistojen päälle laitoimme siirtotallin rakentajan suosituksesta vielä 10 x 10 senttiset kestopuu-parrut.
Tämän hiekkakakun päälle on Lystilän (toivottavasti) hyvä tulla! <3
#Kun mul Lysti on #Sulle kannan kaiken vaikket mitään pyydä