MISTÄ ON PIHATONPITÄJÄN UNELMAT TEHTY?
Hakekasoista, pitävistä pohjista, hiekattomista ruokintapaikoista, lämmitettävistä vesiastioista sekä tuhdeista oviverhoista, jotka pitävät talven tuulet tallista loitolla. Niistä on pihatonpitäjän syksyiset unelmat tehty.
(Ja kyllä muutama uusi ja kimalteleva satulahuopakin ois yhä ihan kiva).
Lystilä siirtyy talviteloille
Pihatonpitäjän pakkaspäivien onni on iso, lämmitettävä vesiastia, joka pitää hevosten juomaveden mukavan sulana ja joka säästää pihaton piiat kylmän veden kanniskelulta – sillä kuten vanha ja viisas pohjalainen isäni totesi: kyllä siinä äkkiä tulee äitiä ikävä, kun kannat pakkasella hevosille kylmää vettä päivittäin ja rikot juoma-astioista riitettä (ja stressaat öisin, tuleeko hevosten juotua riittävästi).
Niinpä me aloitimme Lystilän talviteloille saaton sillä, että isä tuli työkalujensa kanssa talkoisiin, joissa eristimme Lystilän pakkaspäivien iloksi ison, 1000 litraisen lämmitettävän vesisäiliön, jonka ostin huippupihattonaapureiltani (<3 kiitos teille, tiedätte kyllä ketkä).
Sula vesi vanhin voitehista
Me rakensimme 1000 litraisen vesisäiliömme ympärille kehikon, jonka päälle laitoimme 50 millistä eristettä.
Koko komeus päällystettiin 9 millisellä filmivanerilla, joka istuu mukavasti yhteen vesisäiliön vieressä seisovan, filmivanerista valmistetun Heinätin® Heinäautomaatin kanssa.
1000 litraa millä läträtä
1000 litraisen vesisäiliön sisään on asennettu lämpökaapeli ja sen kylkeen on upotettu 5 litrainen, lämmitettävä uimurikuppi, joka täyttyy kätevästi aina sitä mukaan, kun hevoset juovat.
Nyt Lystilän vesirumba toimii näppärästi niin, että tankkaan säiliön pitkän vesiletkun avulla kerran viikossa ja tytöt saavat siitä juodakseen sulaa ja sopivan lämmintä vettä myös talvipakkasilla – mikä on ähkyherkille hevosille äärettömän tärkeää nestetasapainon ja ruuansulatuselimistön normaalin toiminnan kannalta.
Suojaan talven tuiskuilta
Ennen talven tuloa Lystilän oviaukkojen suojiksi hankittiin myös hevoskeksinnot.fi -verkkokaupasta 3 mm paksut ja 300 mm leveät Polar-oviverhot.
Hevoskeksintöjen Katja kiikutti Polarin kirkkaat ja juuri sopivan tuhdit oviverhot meille 25 metrin rullassa ja ne oli helppo leikellä sopivan pituisiksi paloiksi mattoveitsen avulla.
Helppoa kuin heinänteko
Tilasimme Hevoskeksinnöiltä oviverhojen lisäksi myös oviverhon koukkulistan sekä oviverhojen 30 cm leveät kiinnityslistat, joiden avulla oviverhojen kiinnitys ja siirtely on äärettömän helppoa – mikä onkin äärimmäisen tärkeää Lystin kaltaisen tammuskan kanssa :-).
Annas olla
Lysti on oiva vetohevonen – on suuntana sitten metsä tai järvi. Lysti kun ei yleensä pelkää vieraissa paikoissa eteen tulevia vieraita asioita, vaan ohittaa tai tekee tyynenä tuttavuutta niin ohi lipuvien peurojen, koirien, hiihtäjien, pyöräilijöiden kuin työkoneidenkin kanssa.
Mutta annas olla, jos Lystille tuttuihin juttuihin – kuten vaikkapa vanhaan ja tuttuun maneesiin tai nyt jo tutuksi tulleisiin ovenpieliin – tullaan yhtäkkiä omin luvin tekemään maneesin laajennuksia tai muuten vain muuttelemaan jo tutuiksi tulleita ja turvallisiksi todettuja juttuja.
Näin ollen osasin jo etukäteen arvata, että koko oviaukon levyinen liuta uusia, auringossa epäilyttävästi kimaltelevia oviverhoja olisi Lystille liikaa ja Lystiä täytyy siedättää verhoihin pikkuhiljaa liuska liuskalta.
Hiljaa hyvä tulee
Niinpä me kiinnitimme aluksi yhdet verhot oviaukon molemmin puolin, mutta koska KAKSI kokonaista friisisyöppö-verhoa aiheutti Lystille suurta ahdistusta sekä silmien ja sierainten laajenemista (ja jopa laukkapyräyksiä), niin poistimme toisen verhon ja jätimme sen ainokaisen pilkistämään oven raosta vain pikkuriikkisen.
Näin Lysti saa tehdä rauhassa tuttavuutta oviverhojen kanssa yksi kerrallaan ja me voimme helposti lisäillä ja siirrellä verhoja oviaukkoihin superkätevän kiinnityssysteemin avulla sitä mukaan, kun neidin herkkä sielu niitä sietää.
Ehkä kaikki oviverhot löytävät paikkansa ovien pielistä vielä ennen kuin talven tuiskut laskeutuvat Lystilään <3.
PS. Lystin hiekkakontrollikuvat ovat ensi viikolla. Siitä juttua myöhemmin.
PAINAJAINEN HIEKKATARHASSA
Hiekka, hiesu, hieta, hietikko, santa. Monen hevosenomistajan joka syksyisellä painajaisella on monta nimeä – ja tänä vuonna tuo hevosen mahalle niin murheellinen maalaji kasasi dyyninsä monen hiekattoman vuoden jälkeen jälleen Lystinkin suolistoon.
6 hiekatonta vuotta
Lystiltä löytyi kuusi vuotta sitten tiivis ja massiivinen hiekkakertymä (50 x 20 cm), joka saatiin Viikissä viikon psyllium- ja magnesiumsulfaattiletkutuksilla sulatettua.
Tämän hiekkaepisodin jälkeen Lysti vietti monta hiekan suhteen onnellista vuotta haketarhoissa sekä myös kivituhkapadokassa – mikä viimeksi mainitun kohdalla johtui näin jälkikäteen ajateltuna varmasti siitä, että vanhan tallimme padokahevoset eivät koskaan syöneet kivituhkatarhoissaan, vaan ne otettiin aina sisälle syömään – eli kivituhkan päällä ei makoillut koskaan mitään pupellettavaa.
Lystin akilleen kantapää
Juuri tuo maassa makaava pupellettava on selkeästi ahneen Lystin akilleen kantapää, sillä vaikka vietän Lystilässä paljon aikaa ja lopunkin ajan stalkkaan Lystin ja hänen toverinsa liikkeitä valvontakamerasta lähes 24/7, en ole silti koskaan nähnyt Lystin syömällä syövän hiekkaa.
Lysti ei siis kaiva, ei ahmi, eikä nuole maata, vaan siistinä tyttönä Lyly vain putsaa jokaisen heinälaatikosta ohi lentäneen heinänkorren tip-top-tarkasti turvallaan talteen – ja imuroi samalla kyytityttönä yllättävänkin ison nipun hienoja hiekanjyviä suolistonsa tukkeeksi.
Tarvetta tohtorille
Niinpä Lystin viime aikaiset oireilut (kuten kaasuilu, löysä lanta ja haluttomuus liikkua) huipentuivat tällä viikolla ähkyoireisiin, joiden vuoksi jouduimme kolkuttelemaan jälleen kerran illan pimeydessä Viikin Hevossairaalan ovea – sillä jos Lystin kaltainen Mitä-Tänään-Heti-Syötäisiin-Tamma puristaa turpansa tiukasti kiinni ja sanoo pää riipuksissa EI niin mössölleen kuin myös porkkanallekin, niin silloin tumpelompikin tietää, että tänään on tohtorille tarvetta.
Kerran hiekkahevonen, aina hiekkahevonen
Viikissä talo oli tupaten täynnä hevosia (suokkeja!), joilla oli klipattu kylkiin ”luukut” suoliston ultrausta varten – ja samat kylkiakkunat loihdittiin myös Lystille ja neiti vietti ensimmäisen sairaalayönsä suonensisäisellä nesteytyksellä ja kipulääkityksellä.
Seuraavana aamuna otetut hiekkakuvat vahvistivat sen, mitä jo ultran löydösten perusteella osattiin uumoillakin: Lysti oli ehtinyt imuroida sisuksiinsa 7 x 40 senttisen, kohtalaisen kertymän hiekanjyviä.
Kerran hiekkahevonen, aina siis hiekkahevonen – sen voin nyt jälkiviisaana todeta ja harmitella sitä, etten hakettanut Lystilän ruokintapaikkoja heti alkajaisiksi, vaan annoin kivituhkatarhassa vietetyn vuoden hämätä niin, että kuvittelin, että Lystin turpa hylkii kaikkea hienoa hiekkaa suurempaa maa-ainesta.
Sairaalassa siis mietitytti aikalailla.
Terveisin, YES
Lysti vietti pari päivää Viikissä nautiskellen magnesiumsulfaatilla höystettyä psylliumia, kunnes kännykkään kolahti eilen aamulla viikon paras viesti:
”Hei. Hevosenne vointi on pysynyt hyvänä ja on tänään letkutettu. Voitte hakea sen kotiin. Terveisin, YES”.
Niinpä Lyly lastattiin kamuni uudenkarheaan traileriin (iso kiitos, tiedät kyllä Lady In Pink kuka <3) ja me jatkamme kotosalla psylliumin syöttöä (1 g/elopainokilo/vrk eli Lystin tapauksessa 500 g) viikon verran, huolehdimme juomisesta ja liikuttelemme neitiä kevyesti voinnin mukaan – ja sen jälkeen olisi tarkoitus ottaa uudet kontrollikuvat.
Havuja perkele!
Heti kotiin päästyämme vuorasin Lystilän heinälaatikoiden ympäristöt ensiapuna havuilla, ettei neiti pääsisi imuroimaan hiekkaa toisesta päästä sisään samaan aikaan, kun sitä yritetään epätoivoisesti saada toisesta päästä psylliumin avulla ulos.
(Toim. huom. Toivottavasti tytöt eivät nyt keksi seuraavaksi kehittää ähkyä liiallisesta havujen ahmimisesta… Hevosten kanssa kun kaikki on mahdollista).
Tänään Lystilän pihaan pärähti kuorma-auto, joka kippasi meille lastin sahalta tuotua haketta. Tämä kasan pitäisi riittää reilusti kaikkien ruokintapaikkojen haketukseen ja vähentää näin hiekan imurointia.
Hyvistä yöunista ja puhtaista hiekkakuvista haaveillen,
<3:llä J
TÄÄL ON LYSTIN LYSTI OLLA
Siirtotallin alle hiekkapeti, hiekkapetiin kalliomurske (0-16 vai 0-32), hiekkapedin päälle parrut – vai riittääkö lankut? Lystin uuteen pihattoon tulevien parrujen leveyksiä ja sorakokoja surffaillessani tein havainnon, ettei tämä homma todellakaan ole enää Vain Just Dressagea.
Tallissa ja pihatossa on puolensa – niin hevosen kuin omistajan kannalta. Mutta koska Lystilläni on lievää astmaa ja nivelrikkoa, on ajatus pihatosta kytenyt mielessäni jo pitkään, ja pihaton hyvät puolet – kuten aukoton ilmanvaihto ja jatkuva pieni liike – ovat alkaneet painaa vaakakupissa vuosi vuodelta enemmän.
Kun aika on
Niinpä tein viime talvena päätöksen, että kesän jälkeen luovun tietyistä täyshoitotallin tuomista mukavuuksista (kuten lämpö, valo ja karsinoiden päissä olevat kultaiset nupit) ja teen Lystille oman, kahden hevosen pihaton, jonne neiti voi siirtyä elo-syyskuussa laidunkauden päätteeksi – toivottavasti kivan kaverin kera. Eli vink vink ja ping ping: paikka sopivasti lihavalle ja leppoisalle karvakaverille on yhä tarjolla.
Elo-syyskuu on muutenkin hyvä aika muuttaa tallista pihattoon, sillä hevoset on tärkeää siirtää pihattoon hyvissä ajoin ennen kovien pakkasten tuloa. Hevosen sopeutuminen kylmään elinympäristöön kun kestää muutamia viikkoja – mistä syystä tallissa elellyttä hevosta ei ole hyvä viedä pihattoon kesken talven, eikä talvi myöskään ole paras aika siirtää pihatossa pidettyä hevosta talliin, sillä tallissa se voi kokea lämpöstressiä.
Kun itse tekee, niin saa mitä tekee
Toki mietin pihaton kohdalla myös helpompaa (ja halvempaa) vaihtoehtoa – eli sitä, että Lysti olisi siirtynyt jonnekin toisaalle johonkin valmiiseen pihattoon, mutta kun oman oloista vaihtoehtoa ei löytynyt lähietäisyydeltä, niin tuntui, että paras ratkaisu on se, että loihdimme Lystille omat tilukset tallille, jossa se on asustellut jo vuodesta 2013.
Näin herkästi stressaavan Lystin elinympäristö ei muutu täysin ja myös minä saan pitää kaikki tutut hoodit ja tärkeiksi tulleet tallisiskot. Ja lisäksi voin räätälöidä kaikki Lystin matalasokeriset menyyt, aukottomat ilmanvaihdot ja tarhojen Ei-Itseään-Syömään-Houkuttelevat pohjat niin, että ne on viilattu Lystin tarpeisiin ilman, että suuren tallin tarvitsee taipua erityiskarvalapseni (tai hänen omistajansa :-)) vaatimuksiin.
Jatkossa siis Lystin pitoon pätee vanha sanonta:
Kun itse tekee, niin saa mitä tekee :-).
Oppi nro 1: Sorakoolla on väliä
Lystilä on uusi, valmiiksi rakennettu siirtotalli, joten ennen sen tontille tuontia me kyhäsimme sen alle sopivan tiiviin ja tasaisen hiekkapedin, jota ei valumavedet nakerra.
Paras sorakoko siirtotallin alle tulevaan hiekkapetiin on 0-32 – ja voin kertoa, että kun olet kerran saanut tallin pihaan täysperävaunullisen väärän kokoista soraa, niin opit olemaan tarkkana, ettet enää toista kertaa saa tallin pihaan täysperävaunullista vääränkokoista soraa :-).
Meidän talkooporukaltamme hiekkapedin kokoaminen, vaaterointi ja täryytys sujui alkuhärdellien – eli vääränlaisen soratoimituksen – jälkeen kuin valssi, kun vuokrasimme pitkän vatupassin ja näppärän maantiivistäjän Suomen Konetuotteelta.
Suomen Konetuote Oy myy ja vuokraa rakennusalan pienkoneita ja laitteita, ja he jopa toivat ja veivät vuokravempaimet tontille, mikä helpotti työn etenemistä huomattavasti.
Me laitoimme valmiiksi täryytetyn, tasaisen hiekkapedin päälle betonilaatat ja betonilaattojen päälle bitumikaistat, jotka estävät kapilaarisen kosteuden siirtymisen tallin puurakenteisiin. Bitumikaistojen päälle laitoimme siirtotallin rakentajan suosituksesta vielä 10 x 10 senttiset kestopuu-parrut.
Tämän hiekkakakun päälle on Lystilän (toivottavasti) hyvä tulla! <3
#Kun mul Lysti on #Sulle kannan kaiken vaikket mitään pyydä