hiekkahevonen

Hiekka, hiesu, hieta, hietikko, santa. Monen hevosenomistajan joka syksyisellä painajaisella on monta nimeä – ja tänä vuonna tuo hevosen mahalle niin murheellinen maalaji kasasi dyyninsä monen hiekattoman vuoden jälkeen jälleen Lystinkin suolistoon.

6 hiekatonta vuotta
Lystiltä löytyi kuusi vuotta sitten tiivis ja massiivinen hiekkakertymä (50 x 20 cm), joka saatiin Viikissä viikon psyllium- ja magnesiumsulfaattiletkutuksilla sulatettua.

Tämän hiekkaepisodin jälkeen Lysti vietti monta hiekan suhteen onnellista vuotta haketarhoissa sekä myös kivituhkapadokassa – mikä viimeksi mainitun kohdalla johtui näin jälkikäteen ajateltuna varmasti siitä, että vanhan tallimme padokahevoset eivät koskaan syöneet kivituhkatarhoissaan, vaan ne otettiin aina sisälle syömään – eli kivituhkan päällä ei makoillut koskaan mitään pupellettavaa.

Lystin akilleen kantapää
Juuri tuo maassa makaava pupellettava on selkeästi ahneen Lystin akilleen kantapää, sillä vaikka vietän Lystilässä paljon aikaa ja lopunkin ajan stalkkaan Lystin ja hänen toverinsa liikkeitä valvontakamerasta lähes 24/7, en ole silti koskaan nähnyt Lystin syömällä syövän hiekkaa.

Lysti ei siis kaiva, ei ahmi, eikä nuole maata, vaan siistinä tyttönä Lyly vain putsaa jokaisen heinälaatikosta ohi lentäneen heinänkorren tip-top-tarkasti turvallaan talteen – ja imuroi samalla kyytityttönä yllättävänkin ison nipun hienoja hiekanjyviä suolistonsa tukkeeksi. 

Tarvetta tohtorille
Niinpä Lystin viime aikaiset oireilut (kuten kaasuilu, löysä lanta ja haluttomuus liikkua) huipentuivat tällä viikolla ähkyoireisiin, joiden vuoksi jouduimme kolkuttelemaan jälleen kerran illan pimeydessä Viikin Hevossairaalan ovea – sillä jos Lystin kaltainen Mitä-Tänään-Heti-Syötäisiin-Tamma puristaa turpansa tiukasti kiinni ja sanoo pää riipuksissa EI niin mössölleen kuin myös porkkanallekin, niin silloin tumpelompikin tietää, että tänään on tohtorille tarvetta.

Kerran hiekkahevonen, aina hiekkahevonen
Viikissä talo oli tupaten täynnä hevosia (suokkeja!), joilla oli klipattu kylkiin ”luukut” suoliston ultrausta varten – ja samat kylkiakkunat loihdittiin myös Lystille ja neiti vietti ensimmäisen sairaalayönsä suonensisäisellä nesteytyksellä ja kipulääkityksellä.

Seuraavana aamuna otetut hiekkakuvat vahvistivat sen, mitä jo ultran löydösten perusteella osattiin uumoillakin: Lysti oli ehtinyt imuroida sisuksiinsa 7 x 40 senttisen, kohtalaisen kertymän hiekanjyviä.

Kerran hiekkahevonen, aina siis hiekkahevonen – sen voin nyt jälkiviisaana todeta ja harmitella sitä, etten hakettanut Lystilän ruokintapaikkoja heti alkajaisiksi, vaan annoin kivituhkatarhassa vietetyn vuoden hämätä niin, että kuvittelin, että Lystin turpa hylkii kaikkea hienoa hiekkaa suurempaa maa-ainesta. 

Terveisin, YES
Lysti vietti pari päivää Viikissä nautiskellen magnesiumsulfaatilla höystettyä psylliumia, kunnes kännykkään kolahti eilen aamulla viikon paras viesti:

”Hei. Hevosenne vointi on pysynyt hyvänä ja on tänään letkutettu. Voitte hakea sen kotiin. Terveisin, YES”.

Niinpä Lyly lastattiin kamuni uudenkarheaan traileriin (iso kiitos, tiedät kyllä Lady In Pink kuka <3)  ja me jatkamme kotosalla psylliumin syöttöä (1 g/elopainokilo/vrk eli Lystin tapauksessa 500 g) viikon verran, huolehdimme juomisesta ja liikuttelemme neitiä kevyesti voinnin mukaan – ja sen jälkeen olisi tarkoitus ottaa uudet kontrollikuvat.

Havuja perkele!
Heti kotiin päästyämme vuorasin Lystilän heinälaatikoiden ympäristöt ensiapuna havuilla, ettei neiti pääsisi imuroimaan hiekkaa toisesta päästä sisään samaan aikaan, kun sitä yritetään epätoivoisesti saada toisesta päästä psylliumin avulla ulos.

(Toim. huom. Toivottavasti tytöt eivät nyt keksi seuraavaksi kehittää ähkyä liiallisesta havujen ahmimisesta… Hevosten kanssa kun kaikki on mahdollista).

Tänään Lystilän pihaan pärähti kuorma-auto, joka kippasi meille lastin sahalta tuotua haketta. Tämä kasan pitäisi riittää reilusti kaikkien ruokintapaikkojen haketukseen ja vähentää näin hiekan imurointia.

Hyvistä yöunista ja puhtaista hiekkakuvista haaveillen,
<3:llä J