Kuukausi: marraskuu 2020

MISTÄ ON PIHATONPITÄJÄN UNELMAT TEHTY?

Hakekasoista, pitävistä pohjista, hiekattomista ruokintapaikoista, lämmitettävistä vesiastioista sekä tuhdeista oviverhoista, jotka pitävät talven tuulet tallista loitolla. Niistä on pihatonpitäjän syksyiset unelmat tehty.

(Ja kyllä muutama uusi ja kimalteleva satulahuopakin ois yhä ihan kiva).

Siis m-i-t-ä täällä nyt taas tapahtuu?!

Lystilä siirtyy talviteloille
Pihatonpitäjän pakkaspäivien onni on iso, lämmitettävä vesiastia, joka pitää hevosten juomaveden mukavan sulana ja joka säästää pihaton piiat kylmän veden kanniskelulta – sillä kuten vanha ja viisas pohjalainen isäni totesi: kyllä siinä äkkiä tulee äitiä ikävä, kun kannat pakkasella hevosille kylmää vettä päivittäin ja rikot juoma-astioista riitettä (ja stressaat öisin, tuleeko hevosten juotua riittävästi).

Niinpä me aloitimme Lystilän talviteloille saaton sillä, että isä tuli työkalujensa kanssa talkoisiin, joissa eristimme Lystilän pakkaspäivien iloksi ison, 1000 litraisen lämmitettävän vesisäiliön, jonka ostin huippupihattonaapureiltani (<3 kiitos teille, tiedätte kyllä ketkä).

Taas täällä talkoillaan.

Sula vesi vanhin voitehista
Me rakensimme 1000 litraisen vesisäiliömme ympärille kehikon, jonka päälle laitoimme 50 millistä eristettä.

Koko komeus päällystettiin 9 millisellä filmivanerilla, joka istuu mukavasti yhteen vesisäiliön vieressä seisovan, filmivanerista valmistetun Heinätin® Heinäautomaatin kanssa.

Kyllä nyt – toivottavasti – kelpaa.

1000 litraa millä läträtä
1000 litraisen vesisäiliön sisään on asennettu lämpökaapeli ja sen kylkeen on upotettu 5 litrainen, lämmitettävä uimurikuppi, joka täyttyy kätevästi aina sitä mukaan, kun hevoset juovat.

Nyt Lystilän vesirumba toimii näppärästi niin, että tankkaan säiliön pitkän vesiletkun avulla kerran viikossa ja tytöt saavat siitä juodakseen sulaa ja sopivan lämmintä vettä myös talvipakkasilla – mikä on ähkyherkille hevosille äärettömän tärkeää nestetasapainon ja ruuansulatuselimistön normaalin toiminnan kannalta.  

Suojaan talven tuiskuilta
Ennen talven tuloa Lystilän oviaukkojen suojiksi hankittiin myös hevoskeksinnot.fi -verkkokaupasta 3 mm paksut ja 300 mm leveät Polar-oviverhot.

Hevoskeksintöjen Katja kiikutti Polarin kirkkaat ja juuri sopivan tuhdit oviverhot meille 25 metrin rullassa ja ne oli helppo leikellä sopivan pituisiksi paloiksi mattoveitsen avulla.

Helppoa kuin heinänteko
Tilasimme Hevoskeksinnöiltä oviverhojen lisäksi myös oviverhon koukkulistan sekä oviverhojen 30 cm leveät kiinnityslistat, joiden avulla oviverhojen kiinnitys ja siirtely on äärettömän helppoa – mikä onkin äärimmäisen tärkeää Lystin kaltaisen tammuskan kanssa :-).

Siistit ja kätevät koukkulistat oli helppo kiinnittää oviaukkojen yläpuolelle.
Tämän helpompaa ei voi oviverhojen kiinnitys olla.

Annas olla
Lysti on oiva vetohevonen – on suuntana sitten metsä tai järvi. Lysti kun ei yleensä pelkää vieraissa paikoissa eteen tulevia vieraita asioita, vaan ohittaa tai tekee tyynenä tuttavuutta niin ohi lipuvien peurojen, koirien, hiihtäjien, pyöräilijöiden kuin työkoneidenkin kanssa.

Mutta annas olla, jos Lystille tuttuihin juttuihin – kuten vaikkapa vanhaan ja tuttuun maneesiin tai nyt jo tutuksi tulleisiin ovenpieliin – tullaan yhtäkkiä omin luvin tekemään maneesin laajennuksia tai muuten vain muuttelemaan jo tutuiksi tulleita ja turvallisiksi todettuja juttuja.

Näin ollen osasin jo etukäteen arvata, että koko oviaukon levyinen liuta uusia, auringossa epäilyttävästi kimaltelevia oviverhoja olisi Lystille liikaa ja Lystiä täytyy siedättää verhoihin pikkuhiljaa liuska liuskalta.

Ei pysty tulla, liian hapokasta.
Pattitilanne – näitä ei voi ylittää, näitä ei voi alittaa, täytyykö oikeasti muka tulla läpi?

Hiljaa hyvä tulee
Niinpä me kiinnitimme aluksi yhdet verhot oviaukon molemmin puolin, mutta koska KAKSI kokonaista friisisyöppö-verhoa aiheutti Lystille suurta ahdistusta sekä silmien ja sierainten laajenemista (ja jopa laukkapyräyksiä), niin poistimme toisen verhon ja jätimme sen ainokaisen pilkistämään oven raosta vain pikkuriikkisen.

Näin Lysti saa tehdä rauhassa tuttavuutta oviverhojen kanssa yksi kerrallaan ja me voimme helposti lisäillä ja siirrellä verhoja oviaukkoihin superkätevän kiinnityssysteemin avulla sitä mukaan, kun neidin herkkä sielu niitä sietää.

Ehkä kaikki oviverhot löytävät paikkansa ovien pielistä vielä ennen kuin talven tuiskut laskeutuvat Lystilään <3.

PS. Lystin hiekkakontrollikuvat ovat ensi viikolla. Siitä juttua myöhemmin.

PAINAJAINEN HIEKKATARHASSA

Hiekka, hiesu, hieta, hietikko, santa. Monen hevosenomistajan joka syksyisellä painajaisella on monta nimeä – ja tänä vuonna tuo hevosen mahalle niin murheellinen maalaji kasasi dyyninsä monen hiekattoman vuoden jälkeen jälleen Lystinkin suolistoon.

Hiesuhevonen seikkailee hevossairaalassa.

6 hiekatonta vuotta
Lystiltä löytyi kuusi vuotta sitten tiivis ja massiivinen hiekkakertymä (50 x 20 cm), joka saatiin Viikissä viikon psyllium- ja magnesiumsulfaattiletkutuksilla sulatettua.

Lysti ja Dora <3 vuonna 2014 Touholassa eli nykyisen Lystilän naapuritarhassa.

Tämän hiekkaepisodin jälkeen Lysti vietti monta hiekan suhteen onnellista vuotta haketarhoissa sekä myös kivituhkapadokassa – mikä viimeksi mainitun kohdalla johtui näin jälkikäteen ajateltuna varmasti siitä, että vanhan tallimme padokahevoset eivät koskaan syöneet kivituhkatarhoissaan, vaan ne otettiin aina sisälle syömään – eli kivituhkan päällä ei makoillut koskaan mitään pupellettavaa.

Lystin akilleen kantapää
Juuri tuo maassa makaava pupellettava on selkeästi ahneen Lystin akilleen kantapää, sillä vaikka vietän Lystilässä paljon aikaa ja lopunkin ajan stalkkaan Lystin ja hänen toverinsa liikkeitä valvontakamerasta lähes 24/7, en ole silti koskaan nähnyt Lystin syömällä syövän hiekkaa.

Lysti ei siis kaiva, ei ahmi, eikä nuole maata, vaan siistinä tyttönä Lyly vain putsaa jokaisen heinälaatikosta ohi lentäneen heinänkorren tip-top-tarkasti turvallaan talteen – ja imuroi samalla kyytityttönä yllättävänkin ison nipun hienoja hiekanjyviä suolistonsa tukkeeksi. 

Tarvetta tohtorille
Niinpä Lystin viime aikaiset oireilut (kuten kaasuilu, löysä lanta ja haluttomuus liikkua) huipentuivat tällä viikolla ähkyoireisiin, joiden vuoksi jouduimme kolkuttelemaan jälleen kerran illan pimeydessä Viikin Hevossairaalan ovea – sillä jos Lystin kaltainen Mitä-Tänään-Heti-Syötäisiin-Tamma puristaa turpansa tiukasti kiinni ja sanoo pää riipuksissa EI niin mössölleen kuin myös porkkanallekin, niin silloin tumpelompikin tietää, että tänään on tohtorille tarvetta.

Kuinkas tässä näin kävikään?

Kerran hiekkahevonen, aina hiekkahevonen
Viikissä talo oli tupaten täynnä hevosia (suokkeja!), joilla oli klipattu kylkiin ”luukut” suoliston ultrausta varten – ja samat kylkiakkunat loihdittiin myös Lystille ja neiti vietti ensimmäisen sairaalayönsä suonensisäisellä nesteytyksellä ja kipulääkityksellä.

Seuraavana aamuna otetut hiekkakuvat vahvistivat sen, mitä jo ultran löydösten perusteella osattiin uumoillakin: Lysti oli ehtinyt imuroida sisuksiinsa 7 x 40 senttisen, kohtalaisen kertymän hiekanjyviä.

Kerran hiekkahevonen, aina siis hiekkahevonen – sen voin nyt jälkiviisaana todeta ja harmitella sitä, etten hakettanut Lystilän ruokintapaikkoja heti alkajaisiksi, vaan annoin kivituhkatarhassa vietetyn vuoden hämätä niin, että kuvittelin, että Lystin turpa hylkii kaikkea hienoa hiekkaa suurempaa maa-ainesta. 

Mitä enemmän Lystiä mietityttää, sitä enemmän Lystin turpa visputtaa.
Sairaalassa siis mietitytti aikalailla.

Terveisin, YES
Lysti vietti pari päivää Viikissä nautiskellen magnesiumsulfaatilla höystettyä psylliumia, kunnes kännykkään kolahti eilen aamulla viikon paras viesti:

Hei. Hevosenne vointi on pysynyt hyvänä ja on tänään letkutettu. Voitte hakea sen kotiin. Terveisin, YES”.

Niinpä Lyly lastattiin kamuni uudenkarheaan traileriin (iso kiitos, tiedät kyllä Lady In Pink kuka <3)  ja me jatkamme kotosalla psylliumin syöttöä (1 g/elopainokilo/vrk eli Lystin tapauksessa 500 g) viikon verran, huolehdimme juomisesta ja liikuttelemme neitiä kevyesti voinnin mukaan – ja sen jälkeen olisi tarkoitus ottaa uudet kontrollikuvat.

Meidän tyttö on tullut kotiin <3.

Havuja perkele!
Heti kotiin päästyämme vuorasin Lystilän heinälaatikoiden ympäristöt ensiapuna havuilla, ettei neiti pääsisi imuroimaan hiekkaa toisesta päästä sisään samaan aikaan, kun sitä yritetään epätoivoisesti saada toisesta päästä psylliumin avulla ulos.

(Toim. huom. Toivottavasti tytöt eivät nyt keksi seuraavaksi kehittää ähkyä liiallisesta havujen ahmimisesta… Hevosten kanssa kun kaikki on mahdollista).

Tänään Lystilän pihaan pärähti kuorma-auto, joka kippasi meille lastin sahalta tuotua haketta. Tämä kasan pitäisi riittää reilusti kaikkien ruokintapaikkojen haketukseen ja vähentää näin hiekan imurointia.

Tätäkö tänään syötäisiin?

Hyvistä yöunista ja puhtaista hiekkakuvista haaveillen,
<3:llä J

Siirry sivun alkuun